Uutiset

Puhekone

Tapasin tiistaina Yhdysvaltojen entisen presidentin Bill Clintonin, tai ainakin näin hänet Tampere-talossa järjestetyssä ja nyt jo skandaalinomaisia piirteitäkin saaneessa Leadership for the future – seminaarissa.

Kun keskiviikkona tulin töihin ei kukaan työtovereistani kysynyt ”mitä Bill sanoi”, vaan kaikki kysyivät ”millainen se oli”. Sama toistui myös puhelin- ja sähköpostikeskusteluissa pitkin päivää. Kaikki halusivat vain tietää millainen Bill on luonnossa.

Hyvä on.

Koska Bill Clintonin sanoma ei kiinnosta ketään, niin keskitytään hänen olemukseensa ja persoonaansa, sillä nehän aiheuttivat kaiken sen, mistä hänen kahdeksan vuottansa presidenttinä tullaan muistamaan.

Viis siitä, että hän nosti Yhdysvaltojen talouden edustuskuntoon, toi rauhan Balkanille ja tsunamin jälkeen loi maailman suurimman muslimivaltion Indonesian ja Yhdysvaltojen välille hyvät suhteet, sillä hänhän leikki sikarin piilotusta nuoren työharjoittelijansa kanssa ja vielä valehteli siitä kysyttäessä.

Puhutaan siis Billistä.

Mies, joka asteli Tampere-talon lavalle oli huomattavasti paremmin voivan näköinen kuin se Bill Clinton, joka jätti virkansa vuonna 2001.

59-vuotias Clinton on ikääntynyt herrasmiesmäisesti. Harmaa tukka on entistäkin harmaampi, mutta olemus on muuten nuorekkaampi ja rennompi. Kaksi sydänleikkausta läpikäynyt Clinton puhuu nykyisin terveellisten elintapojen puolesta ja on entistä solakammassa kunnossa. Jopa silmäpussit näyttivät laihtuneen.

Clintonin käytös on amerikkalaisen itsevarmaa – kuin hän olisi 110 prosenttisen varma siitä, että hän saa yleisön puolelleen. Ja miksei olisi, sillä niin taitava puhuja hän on. Clintonin karismalla ja käheällä äänellä voisi lavalla lukea vaikka Tampereen puhelinluetteloa ja silti yleisö kuuntelisi henkeään pidätellen.

Onko Bill Clintonin puhujantaito synnynnäinen lahja vai onko hän käynyt läpi kovan puhekoulun, sitä en tiedä. Lopputuloksena on kuitenkin vangitseva taito esittää asioita.

Hän käy suoraan asiaan ja esittää kantansa napakasti. Hän hyppelehtii nopeasti eteenpäin asioissa ja kertoo väliin pieniä tarinoita maailmanmatkoiltaan. Ensin tarinat tuntuvat irrallisilta, mutta lopussa paljastuu aina, miten ne liittyvätkin suuriin linjoihin. Puheen punainen lanka ei pääse katkeamaan kertaakaan.

Bill tai hänen taustajoukkonsa ovat tehneet kotityönsä huolella. Hän pudottelee puheen sekaan luontevasti Suomenkin historian tapahtumia, vuosilukuja ja henkilöitä. Kaikki tuntuu menevän vaivatta, hän ei edes vilkuile papereihinsa.

Kun Bill haluaa korostaa jotain asiaa, heiluu hänen oikea kätensä napakasti sanojen tahdissa. Samalla hihan alta ranteesta vilkkuu jotain, joka muistuttaa enemmän puuhelmikorua kuin rannekelloa.

Miettiessään hän taas kurtistaa kulmansa ja raaputtaa vasemman korvansa taustaa. Hetken hiljaisuuden jälkeen silmiin syttyy taas tuttu välke ja puhetta tulee taas kuin apteekin hyllyltä.

Ja aina on aikaa pienelle silmäpelille eturivin jakkupukuisen nuoren naisen kanssa.

Tilaisuuden lopuksi Bill vastaa nopeasti viiteen ennalta valittuun kysymykseen, ottaa aplodit vastaan ja poistuu turvamiesten saattamana lavan sivuun.

Paria minuuttia myöhemmin sisäministeriön vaalea panssaroitu Mercedes sujahtaa saattueessa päin punaisia valoja Kalevantien liikennevirtaan ja tuntia myöhemmin Clintonin Gulfstream IV -lentokone nousee Tampere-Pirkkalan kentältä kohti Skotlannin ilmatilaa.

Varta vasten Clintonille hankittu kallis saksofoni jäi odottamaan Tampere-talon Sorsapuistosaliin. Billillä ei ollut aikaa soitella.

Päivän lehti

28.5.2020