Uutiset

Puhtain keinoin kohti pistesijoja

Suomen olympiakomitea valitsee tänään lopullisen joukkueen kahden ja puolen viikon päästä alkaviin Torinon talviolympiakisoihin.

Uuden ajan pitäisi olla jo alkanut maastohiihdossa. Pitäisi ja pitäisi, mutta kun ei ole. Suomen hiihtoliitto on esittänyt joukkueeseen Jari Isometsää.

Olympiakomitea lienee ajan tasalla ja jättää Isometsän rannalle. Jättäähän?

Isometsä on elänyt ja elää henkeen ja vereen hiihdolle. Hän on myös kärsinyt rangaistuksensa Lahden vuoden 2001 MM-kisojen dopingsotkuista. Elinkautisia ei tunneta. Mutta sittenkin. On vaikea olla muistamatta.

Mikään aivopesu tai siedätyshoito ei ole auttanut. Penkkiurheilija ei pääse traumoistaan.

En unohda Juha Miedon tappiota Lake Placidin 15 kilometrillä Ruotsin Thomas Wassbergille (ajat: Wassberg 41.57,63 – Mieto 41.57,64) enkä Lahden tapahtumia 21 vuotta myöhemmin.

Käryjäkin on monenlaisia. Tässä tapauksessa on raskauttavinta, ei itse käry, vaan se miten sitä yritettiin peitellä ja kieltää muka muiden suojelemiseksi.

Jari Isometsän puheissa oli totuutta vielä vähemmän kuin poromiesten petovahingoissa.

Tarjolla Torinoon on muitakin: otetaan kisakoneeseen vaikka kouvolalainen Ville Nousiainen. Hän on nuori tulevaisuuden hiihtäjä, syntynyt vuonna 1983. Kisanäyttönsä Nousiaisen piti antaa viime viikonvaihteessa Tampereen Kaupissa, mutta pakkasherra pahus puuttui peliin.

Hiihtoliiton listalla on hiihtäjiä hirmuisesti. Maastohiihdon esityslistalla piti olla 16 nimeä, mutta päävalmentaja Reijo Jylhän johdolla haluttiin kaikki tai enemmän ja vastuu siirrettiin olympiakomitealle.

Urheilijoiden näkökulmasta homma on honkkeli. Miksi luoda toiveita kisamatkasta, jos siinä ei ole minkäänlaista järkeä?

Vain pienellä osalla esitetyistä mieshiihtäjistä on edes pieniä mahdollisuuksia menestykseen. Ei arvonsa tunteva hiihtäjä halua olympiakisoihin pelkäksi perässähiihtelijäksi.

Mieshiihtäjistä vain Teemu Kattilakoskella ja Sami Jauhojärvellä on kunnollisia näyttöjä olympialaduille. Jälkimmäisen kehitystä olen seurannut mielessäni harras ja hiljainen toive: olisivatpa jauhot puhtaita Jauhojärven pussissa.

Ei ole häpeä, jos tuloksena tai tavoitteena on pistesija, jos se on saavutettu ilman vilunkia.

Miesten sprintistäkään ei voi liikoja vartoilla. Keijo Kurttila on väkivahva jässikkä, mutta norjalaiset ja ehkä jopa ruotsalaisetkin lentävät Kuusamon karhua karkuun jo alkuerissä.

Suomalaismiehet tarpovat vielä syvällä umpihangessa, mutta naisilla onneksi luistaa liukkaasti.

Tämän kauden suosikkini on Riitta-Liisa Lassila, sitten tulevat Aino-Kaisa Saarinen ja Virpi Kuitunen, jonka ei tarvitse menneitä häpeillä. Paljon muita ei kisoihin tarvitakaan, ei edes sprinttiin, vaikka Elina Hietamäki onkin nopea ja Pirjo Manninen valitaan vanhoilla pohjilla.

Rauno Lahti