Uutiset

Puhukaa ihmiset surustanne

Oli hämmästyttävää lukea, Heini, kirjoituksesi itsemurhasta (Hämeen Sanomat 23.4.2005). Aivan kuin olisin lukenut omaa tekstiäni. Minun poikani teki itsemurhan 4,5 vuotta sitten, paikassa, jossa moni muukin nuori on jättänyt hyvästit elämälle.

Olen painiskellut samanlaisten asioiden ja kysymysten parissa kuin sinäkin.

Se, ”ettei itsemurha ole estettävissä” on varmaankin tarkoitettu keventämään meidän omaisten painolastia.

Olisihan se estettävissä, jos olisi riittävästi tietoa, ymmärrystä ja taitoa. Tämä viisaus tulee meille (ikävä kyllä) vasta sen jälkeen kun olemme menettäneet omaisemme.

Samalla lailla, kuin sinäkin, pidän poikaani tärkeänä opettajana. Hinta tästä koulunkäynnistä on vain kohtuuttoman kallis, mutta se nähtävästi minunkin kohdallani oli maksettava.

Sinä sanoit, että ”maailma näyttäytyy nyt uudesta perspektiivistä”, minulla ”revähti silmät ja korvat auki”.

Arvomaailma on tosiaan muuttunut!

Me menetimme jotain tosi arvokasta, mutta saimme myös jotain aivan erilaista. Sinulla on meneillään vielä tosi kipeä aika, mutta ”aika tekee tehtävänsä”.

Ikävä ja suru eivät koskaan katoa, mutta muuttavat muotoaan. Lähimmäistään voi ajatella ja hänestä puhua niin, ettei kuristava pala aina nouse kurkkuun, eikä nenäliinoja mene enää kokonaista toppaa.

Itselläni on onneksi ollut hyviä kuuntelijoita, joille olen saanut puhua ja puhua pojastani.

Ymmärrän hyvin myös heitä, joiden on vaikeaa kohdata omaisensa menettänyttä henkilöä, mutta asia voisi helpottua jos yleisesti puhuttaisi itsemurhasta suoraan ja oikeilla sanoilla.

Puhukaa ihmiset surustanne ja ikävästänne! Se helpottaa. Kuuntelijoitakin on olemassa! Itsemurhan tehnyt ei ole yhtään sen huonompi ihminen kuin meistä kukaan muukaan!

Anne

Hattula