Uutiset

Puistoista kaadetaan vaarallisia puuvanhuksia

Vanhan Kirjaston puistosta, Vanhan hautausmaan puistosta ja Kirkkopuistosta joudutaan poistamaan yhteensä yhdeksän vanhaa ja huonokuntoista puuta.

Puut kaadetaan keskiviikon ja torstain aikana.

Kirjaston puistosta kaadetaan kaksi vaahteraa ja vuorijalava, Vanhalta hautausmaalta neljä koivua ja vaahtera sekä Kirkkopuistosta vaahtera.

Eri puolilta kaupunkia poistetaan myös kahdeksan viime talven aikana pystyyn kuivunutta puuta.

Puut ovat niin huonossa kunnossa, ettei hoidosta ole enää apua. Puita ovat vaurioittaneet vaahterakääpä, jalavanpakurikääpä ja koivunpakurikääpä. Käävät ovat puuta lahottavia sieniä. Ne iskeytyvät puuhun pakkashalkeamien, katkenneiden oksien tai vauriokohtien kautta.

Päivän lehti

5.4.2020