Uutiset

Pukunäyttely on naisten juhlaa

Hämeen linnassa tänään perjantaina aukeavassa Naisten juhlaa -pukunäyttelyssä näkyy, että Suomessa on seurattu muotia jo 1800-luvulla.

– Pariisin haute couture on vaikuttanut vahvasti myös Suomessa aina 1850-luvulta 1960-luvulle asti. Meidän ei todellakaan tarvitse hävetä Helsingin rouvien asuja, kertoo Kansallismuseon tutkija ja ja näyttelyn käsikirjoittaja Outi Flander.

Vanha muoti kiinnostaa edelleen, sillä pukunäyttelyt ovat erittäin suosittuja.

– Vaatteet on aatteet. Vanhat puvut ovat käsityötä ja kädenjälki näkyy niissä, kun pukuja tarkastelee lähemmin.

Flander nauraakin, että on harmillista, etteivät näyttelyssä kävijät pääse tutustumaan pukujen vuorikankaisiin, sillä usein puvut ovat sisältä vielä mielenkiintoisempia kuin päältä.

– Monet puvut on myös muodistettu monta kertaa.

Flander kertoo, että vanhat kankaat ovat erittäin herkkiä valolle. Sen vuoksi pukunäyttelyitä järjestetään harvoin. Kaikki puvut eivät kestä edes pystyyn nostamista.

Naisten juhlaa -pukunäyttely on ollut esillä jo Kansallismuseossa. Hämeen linnassa näyttely jatkuu aina vuoden 2006 loppiaiseen saakka.

Muotisalonkien taideteoksia

Näyttelyssä on esillä muun muassa yksi hämeenlinnalainen hääpuku, konserttipukuja, juhlapukuja ja valtiovierailuilla käytettyjä asuja 1850-luvulta aina 1970-luvulle. Mukana on myös kaksi Englannin hovissa käytettyä pukua 1920-luvulta. Suurin osa puvuista on ollut tunnettujen naisten päällä kuten Sylvi Kekkosen ja oopperalaulajatar Lea Piltin. Puvut ovatkin yksityisten ihmisten lahjoituksia Kansallismuseolle.

Useat puvut on suunniteltu ja tehty tunnetuissa muotisalongeissa.
Kaikki puvut ovat myös kantajansa kokoisen torson yllä.

– Torsojen muokkaaminen pukuihin sopivaksi oli konservaattoreille mieletön homma, Flander kertoo.

Hankekoordinaattori Anne Parikka on erittäin tyytyväinen, että näyttely saatiin linnaan. Näyttelyn oheen onkin suunniteltu jo aiheeseen liittyviä työpajoja koululaisille ja muita tapahtumia. Suunnitelmissa on myös tanssijaisten järjestäminen.

Mutta missä ovat juhlapukuihin sonnustautuneiden leidien miehet?

– Meidän kokoelmissamme on vähän miesten pukuja. Täytyy kyllä myös sanoa, että naiset ovat hallinneet tanssilattioita. Miehet ovat lähes poikkeuksetta pukeutuneet mustiin pukuihin tai frakkeihin, Flander hymyilee.