Uutiset

Puljujärvi ratkaisi…voittomaalikisassa

Hämeenlinnassa miesten jääkiekkoliigan maalitilinsä avannut Oulun Kärppien Jesse Puljujärvi, 16, oli HPK:n A-nuorten riesana lauantaina Oulussa pelatussa nuorten liigakoitoksessa.

Puljujärvi niittasi ratkaisun voittomaalikilpailussa, kun Kärpät voitti niukasti 4–3 (1–2, 0–0, 2–1). Kerho sai palkinnoksi kelpo taistelustaan yhden sarjapisteen.

Varsinaisella peliajalla Kärppien superlupaus iski kerran. Hän vei joukkueensa 3–2-johtoon. Ismo Nikkinen toi hämeenlinnalaiset kuitenkin vielä tasoihin Patrik Virran ja Miro Ruokosen alustuksesta.

HPK aloitti terävästi. Samuli Ventelä vei sen johtoon ylivoimalla Teemu Karjalaisen ja Joni Tuulolan esityön jälkeen. Virta (1+1) teki HPK:n toisen, johon Julius Valtonen ja Niko Lahtinen ansaitsivat syöttöpisteen.

Kerhon maalia vartioi hyvin Juuso Kannel, joka torjui 36 kärppäkutia. Oululaisten veskari Sami Väliharju oli kiekon tiellä 31 kertaa.

– Ihan vauhdikas ottelu. Ensimmäinen erä oli meiltä hyvä. Toisessa peli hajosi, kun saimme paljon jäähyjä. Alivoima kuitenkin onnistui. Kolmannessa kärsivällisyys ei vaan riittänyt. Tuli pari huolimattomuusvirhettä, joista Kärpät rankaisi. Sen jälkeen saimme kuitenkin vielä kirittyä tasoihin, selvitti HPK:n A-nuorten päävalmentaja Olli Salo.

Salon mielestä Kerhon A-nuorilla on vielä paljon töitä edessään, jotta peli kääntyy voittavaksi.

– Tasaisiahan pelimme ovat olleet. Täyttä 60-minuuttista emme ole kuitenkaan pelanneet vielä hyvin.

HPK jatkaa A-nuorten liigaa sunnuntaina Vaasassa Sportia vastaan.

Asiasanat