Uutiset

Pullerille tuleva pesäpallokenttä sai valtion avustusta

Hämeenlinnan urheilupuisto Pullerin alueella kehittyy hyvää vauhtia monipuoliseksi liikuntakeskukseksi.

Alueelle suunniteltu pesäpallon hiekkatekonurmikenttä sai valtion avustusta 175 000 euroa. Hämeenlinnan liikuntahalliyhtiön toimitusjohtaja Jorma Hassinen kertoo, että pesäpallokentän rakentaminen Pullerin alueelle alkaa jo tämän kesän aikana.

– Kenttä on valmis vuoden 2016 toukokuun loppuun mennessä, hän sanoo.

Pesäpalloareena tulee palloiluhallin kaupungin keskustan puoleiseen päätyyn Meijerikadun varteen.

Tarkoitus on, että pesäpalloareena rakennetaan vaiheittain.

– Nyt selvitetään, mihin rahat riittävät ensimmäisessä vaiheessa. Sekin selvitetään, laitetaanko hiekkatekonurmen alle jo tässä vaiheessa jäähdytysputkistot mahdollista tulevaa tekojäärataa varten.

Pullerin pesäpallokentän rakentaminen tietää myös sitä, että Hämeensaaren hiekkatekonurmi poistuu käytöstä.

– Kaupunki on meille ilmoittanut, ettei Hämeensaaren tekonurmi ole liikuntahalliyhtiön käytössä vuonna 2016, Hassinen vahvistaa. HäSa

Asiasanat

Päivän lehti

1.4.2020