Uutiset

Pullinen takoo vanhat materiaalit uusiksi tarinoiksi

Vanhojen materiaalien aikaulottuvuudet kiehtovat hämeenlinnalaista taontatöiden taitajaa Teijo Pullista.

Tänä kesänä Pullisen teoksia on esillä Putikon kartanon kesänäyttelyssä Punkaharjulla. Neljän vuoden takaisessa Hauholla pidetyssä näyttelyssä hän keskittyi teräkseen. Nyt pääosassa ovat työt, joissa on käytetty vanhaa puuta ja Pullisen omalla menetelmällä pintakäsiteltyä terästä.

Lankut on pelastettu Holstilan vanhan päärakennuksen purkutyömaalta Hämeenlinnan Luolajasta.

– Hirret on siirretty käytettyinä rakennuspaikalle vuonna 1800. Puut ovat siis olleet taimia ehkä joskus keskiajan lopulla, Pullinen luotaa aikaulottuvuutta.

Teosten aiheisiin liittyy vahvaa symboliikkaa ja tunteita. Useimmat ovat sen verran massiivisia, että luontuvat parhaiten isojen tilojen seinille.

Näyttelyn kasaaminen on ollut puolen vuoden työ. Kookkaiden teosten kuljetus näyttelypaikalle oli myös varsin vaativaa.

Taideteosten ohella Teijo Pullinen tekee muutakin, jopa huonekaluja tilaustyönä.

– Innostus luovaan tekemiseen kasvaa kaiken aikaa. Uusia suunnitelmia on paljon, hän tunnustaa.

Toistaiseksi kuitenkin Pullinen on vakaasti Huhtamäen palkkalistoilla, ja luova työ metallin ja puun parissa on rakas harrastus.

Pullinen tunnetaan kovan tason soutajana ja kilpaurheilijana.

-Kilpasoutuharrastus jatkuu edelleen, mutta saa vähitellen antaa tilaa muille asioille, parikymmentä Sulkavan soutua kiskonut mies linjaa tulevaisuutta. (HäSa)