Uutiset

Pullonpuristajaiset

Se alkoi jo yläasteella. Vappuna oli lähdettävä luokkakavereiden mukana reppu kilisten seuraamaan humalaisten ikätovereiden sekoilua torille, tai seuraavalla viikolla sai heittää hyvästit paikalle välituntiringissä.

Kuvio helpottui lukioaikoina huomattavasti.

Muutamaa vuotta kypsempänä oltiin sitä mieltä, että on ihan okei, jos viina ei maistu. Tosin vesilinjalla iltaa viettävien piti selitellä ratkaisuaan paljon perusteellisemmin kuin niiden, jotka liköörin voimalla heittivät kitkerän hajuiset huutopizzat illan emännän kokolattiamatolle.

Pari vuotta myöhemmin, kun pakkojuomisen paineet oli ehtinyt jo unohtaa, kolahti postiluukusta hyväksymiskirje yliopistoon.

Olin toki kuullut huhuja akateemisesta maailmasta, jossa enemmän tai vähemmän kaikki alkaa tuopilta ja päättyy tuopin äärelle. Tuleva oma väkenikin kunnostautui kertoilemalla laveasti menneistä ja tulevista baari-illoista fukseille lähettämässään ainejärjestölehdessä. Piilotin kyseisen aviisin äidiltä. Ajattelin, että nyt mennään ja ollaan aikuisia, kyllä tässä pärjätään.

Ja niin pärjättiinkin, vaikka rahaa alkoholiin fuksisyksynä paloi enemmän kuin opiskelijan budjetti olisi sallinut. Kertamäärät eivät ehkä olleet suuria, mutta kertoja, veljet, niitä oli paljon.

Yhtä useasti kuin löysin itseni Lidlin kylmäkaapeilta laskeskelemasta, kuinka selvitä tästäkin illasta mahdollisimman halvalla, muistan myös kuulleeni vinon hymyn säväyttämän lausahduksen ylempien vuosikurssien opiskelijoiden suusta.

”Kenenkään ei ole pakko juoda, kyllä myös alkoholitonta ohjelmaa järjestetään.”

Ensimmäisen opiskeluviikkoni ainoa viinavapaa ohjelmanumero, pallopelit puistossa, siirrettiin sateen takia sisätiloihin, eli baariin.

Syksyn saavuttua on otsikoihin jälleen noussut uusien opiskelijoiden potema ahdistus korkeakoulujen kosteiden juhlien loputtomasta jatkumosta. Se, että tutustuminen uusiin opiskelutovereihin tapahtuu lähes poikkeuksetta viinan sumentamin silmin ja korvin pelottaa muutenkin uudessa elämäntilanteessa haparoivia nuoria.

On totta, että sosiaalinen paine juomiseen on kova, sillä kukapa haluaisi olla ilonpilaaja tai tippua henkisesti välituntiringistä. Toisena opiskeluvuotenani huomasin kuitenkin, että enemmän kuin kosteassa järjestelmässä, oli syy hartioille kasautuvissa ryyppypaineissa minussa itsessäni. Kaveripiiristä jo paikkansa löytäneen vinkkelistä oli helppo havainnoida uusia fukseja, joista jokainen puristi pulloa kädessään ensimmäisessä saunaillassa mutta joista vain harva lopulta oli edes hiprakassa, saati aidosti humalassa.

Vaikuttaisi siltä, että alkoholinkäyttö on imeytynyt sosiaalisessa kanssakäymisessämme jo niin syvälle, että uusi opiskelija tarvitsee pullon käteensä vain viestimään muille, että on yksi heistä: rento, avoin ja valmis tutustumaan. Sillä, kaataako litkua kurkustaan alas vai ei, ei lopulta ole juurikaan väliä.