Uutiset

Punaportin Blues nujersi Kisiksen

Miesten eteläisen alueen 3. divisioonassa pelattiin kärkipään kamppailu, kun B-lohkon kakkonen, hämeenlinnalainen Punaportin Blues, matkusti Helsingin urheilutalolle taulukon nelospykälältä ponnistavan Kisiksen vieraaksi. Puoliaikaan saakka tasaväkinen taistelu päättyi lopulta murskalukemiin 60–80.

Vain seitsemällä miehellä matkustanut PuB oli avausneljänneksellä hädässä, kun Eetu Koivuniemenkään polvi ei tahtonut peliä kestää – ja vasta viime pelissähän oli ykköspyssy Lassi Utrio menetetty jalkapotilaaksi hänkin. Timo Turusen johdattamana sai hämäläisjoukkio sentään jotakuinkin pelin juonesta kiinni, ja kirjautti taukotulokseksi 15–20.

Toinen jakso kului sekin kotijoukkueen lönköttelytempoon totutellessa. Kisis säkitti palloa kippoon kovin prosentein, Turunenkin upotti kolmosensa, ja puoliajalle käytiin kutkuttavassa 33–34-tilanteessa.

Kolmannella kymmenminuuttisella, kuten usein aiemminkin, PuB teki strategisen ratkaisun kiihdyttää juoksuvauhtia ja pyrkiä tempomuutoksella karkuun. Tämä osoittautui viisaudenkiveksi – kuusimiehinen kotijoukkue kerta kaikkiaan väsyi vauhdikkaampansa kyydissä.

Illan tehokolmikon Ari Lehtola–Joe Nurmio–Timo Turunen tehopyssy oli viimeksi mainittu, joka vertyi kaikkiaan 21 pisteen iltapuhteeseen. Tappioton PuB jatkaa päänahkojen metsästämistä perjantaina Seminaarin koululla, jonne saapuu kärkikolmikon Dynamo 2. Ottelu alkaa kello 19.30 ja siihen on vapaa pääsy. HäSa

Asiasanat

Päivän lehti

18.1.2020