Kolumnit Uutiset

Puoluejohtajuus ei ole eläkevirka

Mari Kiviniemen tapaus kertoo paljon nykypolitiikasta valtakunnan huipulla. Puoluejohtajuus on kaikkea muuta, muttei eläkevirka.

Pörssiyhtiöistä tuttu tulos tai ulos -ajattelu elää arkipäivää myös puolueissa.

Keskusta kärsi Kivinimen johdolla rökäletappion viime vuoden eduskuntavaaleissa, ja alamäki on sen kuin jatkunut, jos ei Paavo Väyrysen presidenttikisan pottia lasketa mukaan.

Kiviniemi päätti luopua keskustan johdosta, mutta häntä on kohtuutonta syyttää. Vaalirahakohu ja eurokriisi veivät pääministeripuolueen menestykseltä pohjan ja pönkittivät perussuomalaisten nousua.

Tosiasiat saa kuitenkin jättää politiikassa omaan arvoonsa. Menestymättömyys henkilöidään. Kiviniemen syytä kaikki tyynni, kailottaa Väyrynen ja Mauri Pekkarinen nyökyttelee taustalla.

Nämä eläkeikäiset hamuavat nyt Marin paikkaa. Keskusta haluaa uudistua, mutta varmoiksi puheenjohtajakisaan lähtijöiksi ovat ilmoittautuneet vasta edellä mainitut herrat.

Tämäkin on politiikkaa 2000-luvulla. Puolue on yhä enemmän väline, jolle oma mahdollinen menestys alistetaan. Aatteet ja alkiolaisuus ovat siitä yhtä kaukana kuin vilpittömyys Väyrysestä.

Paljon on muuttunut muutamassa vuosikymmenessä. V.J. Sukselainen johti puoluetta parikymmentä vuotta, Johannes Virolainenkin puolitoista vuosikymmentä ja Esko Aho vuosikymmenen.

Kiviniemen edeltäjä Matti Vanhanen ylti lähes kahteen vaalikauteen.

Kiviniemen ranskalainen visiitti puheenjohtajana ei suinkaan ole yksittäinen harvinaisuus. Kun demarien kannatus ei lähtenyt Eero Heinäluoman johdolla nousuun, päätti hän luopua puheenjohtajuudesta kahden vuoden jälkeen. Pikalähdön demareista ovat kokeneet myös Ulf Sundqvist ja Pertti Paasio sekä kokoomuksesta Ville Itälä.

On parempi tehdä johtopäätös itse kuin odottaa puoluekokoukseen asti kentän tuomiota.

Politiikka henkilöityy. Eduskuntavaaleistakin puhutaan yhä enemmän pääministerivaaleina. Henkilöityminen ja medianäkyvyyden valtava lisääntyminen panevat poliitikot koville.

On osattava asiat ja mielikuvapolitikointi. Pienikin kompurointi yksityiselämässä voi koitua kohtalokkaaksi. Harkitsematon tekstiviesti tai pikkutunneille venynyt juhlinta riittävät. Kysykää vaikka Ilkka Kanervalta.

Jatkuva julkisuus syö myös kiinnostavuutta. Halutaan uusia kasvoja ja aikaisempaa innostavampaa esiintymistä.

Paljon kertoo sekin, että yhdeksi Timo Soinin poliittisen nousun syyksi mainitaan myös kansalaisten kyllästyminen pitkään vallassa olleisiin.

Keskustassa ei ole kyse kyllästymisestä. Kiviniemi haluttiin menestymättömyyden syntipukkina syrjään pois uusien ja uusvanhojen vallanhamuajien tieltä.