Uutiset

Putin kehuu Krimin talouskasvua ja pitää pilkkanaan amerikkalaisia – yli 1400 toimittajaa salissa

Venäjän presidentti Vladimir Putin on tiukasti vallassa ja tuntee maansa talouden yksityiskohtia myöten. Se on tärkein vaikutelma Putinin vuotuisesta suurlehdistötilaisuudesta, joka alkoi Moskovassa kello 11 Suomen aikaa ja jatkunee pitkälle iltapäivään.

Amerikkalaisille Putin ei anna tuumaakaan periksi, eikä hän myöskään myönnä Venäjällä olleen valtiollisia dopingohjelmia huippu-urheilussa. Putinin mukaan ulkomailla julkaistut paljastukset Venäjän järjestelmällisestä dopinghuijauksesta ovat maasta paenneen petturin valheita, joihin hänet ajoi halu tehdä bisnestä.

Tilaisuuden toisella tunnilla Putin vastasi jo toistamiseen Yhdysvaltojen hakkeriepäilyihin BBC:n toimittajan kysymyksen yhteydessä. Yhdysvaltojen viranomaiset ovat nimenneet Venäjän syylliseksi tietomurtoihin, jotka osaltaan auttoivat republikaanien Donald Trumpin voittoon presidentinvaaleissa.

Vastauksissaan Putin syytti hakkeriuutisoinnista amerikkalaisten omia vaikeuksia ja sikäläisten viranomaisten vastuutonta toimintaa. Venäjän presidentin mukaan huonosti suojattuja tietojärjestelmiä on nykyään helppo hakkeroida kotisohvaltakin.

Krimin talouskasvusta aplodeja salissa

Voitonriemuisin – mutta hillityllä tavalla – Putin oli maan talouskasvusta, jota hän kuvaa tietyillä aloilla jopa räjähdysmäiseksi. Kokonaisuudessaan Venäjän bruttokansantuote alenee vuonna 2016 noin 0,5–0,6 prosenttia, presidentti myönsi. Hän jatkoi pitkällä ja yksityiskohtaisella katsauksella talouskysymyksiin, joista hän esitti mittavan määrän lukuja ainakin näennäisesti ulkomuistista.

Länsimaiden Venäjälle Ukrainan sodan takia asettamia pakotteita tilaisuudessa ei mainittu. Putin ei maininnut myöskään Venäjän länsimaille asettamia vastasanktioita, joihin kuuluu esimerkiksi aiemmin suosittujen suomalaisten elintarvikkeiden maahantuontikielto.

Putinin mukaan talouskasvu on räjähdysmäistä ennen muuta sotilaspuolen tilauksissa. Venäjän Ukrainalta valtaamalla Krimillä tuotannon kasvu on Putinin mukaan noin kuusi prosenttia ja laivastotukikohta Sevastopolissa yli 20 prosenttia. Tämä on hänen mukaansa Venäjän valtiollisten tilausten ansiota.

Putin ei maininnut, että Krim ei kansainvälisen oikeuden mukaan kuulu Venäjälle. Vastauksessa Krimiä käsiteltiin Venäjän osana, ja Putin sai kuulijakunnasta jonkin verran ”spontaaneja” kättentaputuksia tässä kohdassa.

Nauruja amerikkalaisten kustannuksella

Putin on johtanut Venäjää vuoden 1999 syksystä lähtien, ja seuraavat presidentinvaalit hänellä on edessään vuonna 2018. Putinille ei ole luvassa todellisia vastaehdokkaita, vaikka oppositiojohtaja Aleksei Navalny onkin ilmoittanut asettuvansa presidenttiehdokkaaksi. Venäjällä vaaliviranomaiset karsivat vaaleista todelliset vaihtoehtoehdokkaat eri menetelmiä käyttäen. Navalnya vastaan on nostettu useita rikossyytteitä. Usein ehdokkuuden estämisessä vedotaan muotoseikkoihin, kuten vääriin asiakirjoihin.

Putin ei vaalien allakaan osallistu väittelyihin vastaehdokkaiden kanssa. Moskovan vuotuinen lehdistötilaisuus on huolellisesti valmisteltu, eikä Putinille tai hänen hallinnolleen aidosti vaarallisia kysymyksiä päästä esittämään.

Suurimman osan puheenvuoroista jakaa Kremlin lehdistösihteeri, mutta välillä Putin kohteliaasti sivuuttaa hänet poimiakseen ääneen esimerkiksi maaseudun naistoimittajia tai vähemmistökansojen edustajia.

– Kuinka meidän kävisikään ilman tataareja, Putin vitsaili antaessaan kysymysvuoron talouslehden toimittajalle Tatarstanista.

Salissa paikalla on yli 1 400 toimittajaa, joista osa pyrkii kääntämään presidentin ja lehdistösihteeri Dmitri Peskovin huomion itseensä kylteillä, iskulauseilla ja värikkäällä pukeutumisella. Ensimmäisen tunnin aikana kysymään valittiin isoja ja pieniä venäläismedioita. Ensimmäisenä ulkomaisena mediana kysymään pääsi amerikkalainen Wall Street Journal, joka pyysi Putinia kommentoimaan itsensä ja Trumpin tuoreita ydinaselausuntoja.

Putin tiukkasi amerikkalaistoimittajalta, mikä täsmälleen hänen ydinaselausunnoissaan oli amerikkalaista kiinnostanut. Putin halusi ilmeisesti tällä tivaamisella viestittää venäläisyleisölle, että amerikkalaisella medialla olisi vääristeltyjä tietoja käytössään. Putinin lehdistötilaisuus lähetetään Venäjällä suorana kaikilla tärkeimmillä valtakunnallisilla televisiokanavilla, jotka ovat valtion hallinnassa. Katsojia on kaikkiaan kymmeniä miljoonia eri puolilla maata.

Putin jatkoi vastaamaan Yhdysvaltojen sisäpolitiikasta, jossa demokraatit hänen mielestään pyrkivät sysäämään kaikki ongelmansa ”ulkoisten tekijöiden” vastuulle. Putin ei suoraan kertonut, hakkeroiko Venäjä tai sitä lähellä oleva hakkeriryhmä demokraattipuolueen sähköposteja, tai manipuloiko Venäjän tiedustelupalvelu Yhdysvaltojen vaaleja.

Itsevarmaan tapaansa esiintynyt Putin arveli, että Ronald Reagan ei kääntyisi haudassaan siitä, että noin kolmannes republikaaneista suhtautuu sympaattisesti häneen. Putin arveli, että Reagan päinvastoin iloitsisi republikaanipuolueensa menestyksestä vaaleissa ja presidentistä, joka niin hyvin tuntee oman yhteiskuntansa virtaukset. Putin repi hyvät naurut yleisöstä sanomalla, että melkein kukaanhan ei aavistanut Trumpin voittavan vaalit – ”paitsi me, tietenkin”.

Putin muistutti, että Yhdysvalloissa demokraatit hävisivät presidentinvaalien lisäksi myös senaatin ja kongressin vaalit.

– Minkä senkin tein? Putin kysyi kuulijoilta.

Kysymyksissä kritiikkiä, mutta ei Putinia kohtaan

Yhtä tärkeää kuin seurata Putinin puhumaa on huomata, mistä hän ei puhu.

Venäläistoimittajien kysymyksissä on myös kritiikkiä, mutta se on suunnattu viranomaisia ja yksittäisten rakennushankkeiden viivästymistä vastaan. Putinia itseään tilaisuudessa ei ensimmäisten kahden tunnin aikana haastettu. Lähimmäksi suoraa Putinin haastamista pääsi perestroikan aikoina sananvapauden airueena pidetty Argumenty i fakty -lehti, jonka toimittaja pyysi Putinia tarkentamaan kovin myönteisiä talouspuheitaan.

Putinin mielestä Venäjällä on ongelmia, mutta samat ongelmat ovat myös muissa maissa. Oppositiojohtaja Boris Nemtsovin murhasta ja entisen talousministerin Aleksei Uljukajevin korruptiosyytteistä presidentiltä päästiin kysymään, mutta hän käänsi vastauksensa enimmäkseen Turkissa murhatun Venäjän suurlähettilään Andrei Karlovin tapaukseen. Itsenäisenä tunnettu Ekho Moskvy -radio onnistui silti muistuttamaan yleisöä Venäjän monista korruptioskandaaleista ja tilausmurhista.

Putin kertoi seuraavansa tietenkin Nemtsovin tapauksen ja muidenkin merkittävien tutkimusten etenemistä.

Lehdistötilaisuuden toisen tunnin lopulla pääsi esiin Ukraina-kysymyksiä. Salissa on paikalla myös ukrainalaisia toimittajia, jotka eivät edustane Ukrainan itsenäisyysmielistä riippumatonta lehdistöä. Putinin odotetaan syyttävän ukrainalaisia provokaatioista ja rauhanneuvottelujen pysäyttämisestä. Venäjä ei ole myöntänyt olevansa Itä-Ukrainan Donbassin alueen sotatoimien osapuoli.

Putinilta kysyttiin, mitä mieltä hän on Ukrainan kansalaisten saamasta viisumivapaudesta EU-maihin matkustettaessa. Hän vastasi ”kannattavansa täysin” ukrainalaisten viisumivapautta. Putinin mukaan EU:n viisumisäännöt ovatkin ”kylmän sodan jäänne”, joka pitää lakkauttaa. LM-HäSa