Uutiset

Putin sai vauhtia G7-eripurasta ja kiirehti tapaamista Trumpin kanssa

La Malbaie
10.06.2018, 18:46

Talous

Presidentti Vladimir Putin kehottaa johtavien teollisuusmaiden G7-ryhmää aloittamaan yhteistyön Venäjän kanssa uudelleen. Samaa on ajanut Yhdysvaltain presidentti Donald Trump.
– Mitä tulee Venäjän paluuseen G7:ään tai G8:aan: me emme poistuneet siitä, Putin kommentoi toimittajille Kiinan-vierailullaan uutistoimisto Tassin mukaan.
– Näkisimme mielellämme kaikki Moskovassa.
Putinin mielestä länsimaiden pitäisi lopettaa ”jorinansa” Venäjää vastaan ja siirtyä oikeisiin asioihin. Hän toisti Kremlin näkemyksen, ettei syytöksille Venäjän osallisuudesta ex-agentin myrkyttämiseen Britanniassa ole esitetty todisteita.
Putin ilmoitti olevansa valmis tapaamaan Trumpin heti, kun Yhdysvallat on valmis kokoukseen. Putin kuitenkin tarkensi, että ajankohta riippuisi tietenkin myös hänen omista aikatauluistaan.
– Yhdysvaltain presidentti on itse toistuvasti sanonut, että hän pitäisi tapaamista hyödyllisenä. Voin vahvistaa tämän. Se on totta.
Putinin mukaan useat maat ovat ilmaisseet halunsa isännöidä kokousta. Hän mainitsi erikseen Itävallan, jossa hän vieraili kuluneella viikolla.
Itävalta on sekä Putinin että Trumpin mieleen. Varaliittokansleri Heinz-Christian Strache on linjannut, että EU:n ”hankalista Venäjä-pakotteista” pitäisi jo päästä eroon. Itävalta ei myöskään karkottanut venäläisiä diplomaatteja sen jälkeen, kun ex-agentti Sergei Skripal oli myrkytetty Britanniassa.

Trump nälvi Kanadan pääministeriä

G7-ryhmän kokous päättyi tilanteeseen, jossa Yhdysvallat on edelleen kauppasodan partaalla kumppaneidensa kanssa.
Trump veti Yhdysvallat pois G7-maiden yhteislausunnosta. Trump ilmoitti asiasta sen jälkeen, kun Kanadan pääministeri Justin Trudeau oli kertonut G7-maiden sopineen yhteisestä lausunnosta.
Trudeau kritisoi lehdistötilaisuudessa Yhdysvaltain tuontitulleja. Hän kertoi varoittaneensa Trumpia siitä, että Kanada on valmis asettamaan Yhdysvalloille vastatulleja, jotka astuvat voimaan 1. heinäkuuta.
Trump moitti Kanadan pääministeriä epärehelliseksi ja heikoksi. Trump syytti Twitterissä ”Justinia” valheellisista väitteistä ja Kanadaa valtavien tullimaksujen perimisestä yhdysvaltalaisilta viljelijöiltä, työntekijöiltä ja yhtiöiltä.
Valkoisen talon talousneuvonantaja Larry Kudlow säesti Trumpia väittämällä, että Trudeau puukotti kokouksessa Yhdysvaltoja selkään ja teki G7-ryhmälle ”karhunpalveluksen”.
Yhdysvaltain demokraattijohtajat ihmettelivät Trumpin taktiikkaa, joka näyttää hyödyttävän Venäjää.
– Toteutammeko Putinin diplomaattista ja kansallisen turvallisuuden strategiaa vai Yhdysvaltain diplomaattista ja kansallisen turvallisuuden strategiaa? senaatin vähemmistöjohtaja Chuck Schumertviittasi.
Myös Putin kuittaili G7-kokouksen eripuralle.
– Jonkinlaisia sisäisiä ongelmia siellä on nähtävissä.
Saksan ulkoministeri Heiko Maas arvioi tviitissään, että Trump tuhosi osittain maansa ja Euroopan välisen luottamuksen vetäytymällä G7-yhteislausunnosta.

http://tass.com/politics/1009026
https://twitter.com/realDonaldTrump/status/1005586562959093760
https://twitter.com/realDonaldTrump/status/1005586152076689408
https://twitter.com/SenSchumer/status/1005600403315200000

STT

Kuvat:

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi