Uutiset

Putki venyi jo seitsemään

Suomalainen maalivahtikoulutus on tuottanut vuosikausia hyviä maalivahteja. Lauantaina Rinkelinmäen jäähallissa nähtiin kahden nuoren suomalaismaalivahdin mainio esitys, kun HPK venytti jääkiekkoliigan voittoputkensa seitsemään otteluun. Juuse Saros torjui HPK:n maalissa kaiken, eikä Pelicansin Janne Juvonenkaan päästänyt kuin yhden maalin HPK:n 1–0 (0–0, 0–0, 1–0) -voitossa.

HPK hallitsi ottelua ajoittain mielin määrin, mutta Saros joutui tekemään nollapelinsä eteen tukun huipputorjuntoja. Ensimmäisessä erässä viime kauden liigatulokas ehti alivoimalla poikittaissyötön jälkeen Tommi Paakkolanvaaran laukauksen eteen. Kolmannessa erässä Saros teki – taas alivoimalla – tyhjäksi Michal Repikin yrityksen tyhjäksi, vaikka maali ammotti pitkään tyhjänä. Repikin laukaus epäonnistui ja HPK:n maalivahti sai kiekon pois maaliviivalta luistimellaan.

– Onneksi se laukaus epäonnistui. Huomasin, että nyt on maali aika tyhjänä, mutta ehdin kuitenkin saada patjan eteen, koska Repik ei saanut laukaukseen täyttä voimaa, Saros muisteli Pelicansin parasta paikkaa.

Vähän myöhemmin Pelicans joutui pettymään. Kenttäpeliä välillä suvereenisti hallinnut Jesse Saarinen löysi syötöllään Craig Schiran, joka nousi pakin paikalta maalintekoon.

Saroksen mielestä lauantain ottelu oli maalivahdille mukava. Huipputorjuntojen lisäksi laukauksia tuli tasaisesti. Yhteensä Saros torjui 25 laukausta.

– Pari tilannetta Pelicans sai aika yllättäen meidän painostuksemme keskellä. Onneksi pystyimme hoitamaan nekin, sillä peli oli kuitenkin aika hyvin hallussamme, Saros muistutti.

Nollapeli on kuin maali

Saros sivusi viime kaudella liigatulokkaiden nollapeliennätystä. Hän piti maalinsa puhtaani seitsemän kertaa. Samaan pystyi tulokkaana kaudella 2011–2012 JYPiä edustanut nykyinen Jokereiden KHL-maalivahti Riku Helenius. Tämän syksyn ensimmäistä nollapeliään Saros sai odotella lokakuun loppupuolelle.

– Nollapeli on tietysti veskarille yksi plussa, vähän samanlainen kuin maali kenttäpelaajille. Niitä on kiva saada voittojen lomassa. Nyt sekin on tältä kaudelta saatu alta pois.

Maalivahdille ottelun pysyminen maalittomana sopi hyvin.

– Pelissä pysyy silloin hyvin hereillä ja mukana. Varsinkin, jos molempiin päihin tulee tasaiseen tahtiin tilanteita. Oli tietenkin kiva, että onnistuimme tekemään lopussa tarvittavan maalin, Saros naurahti.

Ehjä 60 minuuttia

HPK:n päävalmentaja Pasi Arvonen oli tyytyväinen siihen, että Kerho pystyi pelaamaan tasaisen 60 minuuttia.

– Peli oli kaikkiaan hyvä. Pääsimme jauhamaan ensimmäistä kertaa täydet 60 minuuttia omaa peliämme. Pelikaanit puolustivat hyvin. He tekivät hyökkäyspelistämme hankalaa tukkimalla keskustan hyvin. Molemmat maalivahdit olivat isossa osassa ottelua. Jollain ihmeen kantapääkikalla Saroskin venytti maaliviivalta kiekon pois, Arvonen kehui.

Pelicans tuli Hämeenlinnaan vahvasti varamiehisenä. Joukkueen riveistä puuttui tukku kokeneita pelimiehiä, joita nuoret paikkasivat. Silti se oli lähellä saada palkinnon.

– Meillä oli suunnitelmissa ryöstöretki Hämeenlinnaan. Meillä oli paljon nuoria pelaajia. Tavoittelimme vahvaa puolustuspeliä, sillä tiesimme HPK:n vahvan hurmoksen. Sitä lähdimme tuhoamaan ja 57 minuuttia myös onnistuimme. Lopun ylivoimalla uskoimme saavamme tarvittavan paikan, josta häkki lyödään. Tyhjä maali siellä olikin. Sitten, kuinka ollakaan, omissa tuli yksi virhe ja HPK teki maalin. Se oli nuorelle joukkueelle kovasti kylmää vettä niskaan, Lämsä harmitteli. (HäSa)

Asiasanat