Uutiset

Puu-Tapailaa kunnostetaan työterveyden tiloiksi

Janakkalan terveyskeskuksen pihapiirissä sijaitseva Puu-Tapailan talo on vihdoin saanut elämää sisälleen. Elokuussa alkoi mittava remontti, ja sen valmistuttua talo otetaan terveyskeskuksen käyttöön.

Taloon kunnostetaan tilat työterveydelle, ja lisäksi rakennuksen toiseen päähän tulee työtiloja vanhusten kotihoidon työntekijöille.

-Mutta ensimmäiseksi taloa tarvitaan väistötiloiksi, kun terveyskeskuksen remontti alkaa, sanoo kunnan kiinteistöpäällikkö Juha Härkönen. Remontin on määrä valmistua helmikuun loppuun mennessä.

Lattioiden alla ei aarteita
Remonttia tekee Hämeenlinnan saneeraus- ja rakennuspalvelu oy, joka voitti kilpailutuksen. Juuri nyt lähes kaikki lattiat on purettu auki.

-Lattioiden alta poistetaan kaikki orgaaninen aines. Lattioihin tulee uudet eristeet ja tuulensuojalevyt, selvittää vastaava mestari Jarmo Rajala.

Onko lattioiden alta löytynyt mitään mielenkiintoista?

-Eipä juuri. Pari vanhaa viinapulloa ja vuoden 1945 Hämeen Sanomat.

Lattioiden alta joudutaan vielä poistamaan myös asbestia, jota on käytetty putkien eristeenä. Sen työn tekevät erikoismiehet.

-Lisäksi pitää tutkia, onko pikieristeissä PAH-yhdisteitä. Jos niitä löytyy, täytyy nekin eristeet piikata pois asbestityönä.

Muovi kestää tuolin alla
Kun uudet lattiat on rakennettu tuleviin työhuoneisiin, ne saavat pintaansa muovimatot.

-Lautalattiat eivät kestä työtuolien alla. Sen sijaan käytäviin tulee lautalattiat, Rajala kertoo.

Niitä lattioita, jotka ovat rakennuksen molemmissa päädyissä, ei tarvitse uusia. Ne, kuten koko päädytkin, on rakennettu myöhemmin kuin talon muut osat.

Lattioiden uusimisen jälkeen korjataan seinät ja katot. Seiniin lisätään lämmöneristystä ja ne levytetään. Sisäkatot säilytetään alkuperäisinä, kuten suojeluohjeetkin määräävät.

Rakennuksen ikkunat korjattiin jo kolmisen vuotta sitten, kun talo remontoitiin ulkopuolelta. Osassa ikkunoista on vanhat listat jäljellä.

Pitkän puutalon keskiosassa on kaksi sisäänkäyntiä, joista vasemmanpuolisesta tulee Työterveyden sisäänkäynti. Rakennettavia huonetiloja ovat muun muassa työterveyslääkärin vastaanottohuone, neljä hoitajanhuonetta ja fysioterapeutin huone.

-Lattiapinta-alaa rakennuksessa on noin 500 neliötä. Talon yläkertaan tulee vain teknisiä tiloja, ja talon toisessa päässä oleva kellari jää käyttämättömäksi tilaksi, Rajala kertoo.

Puu-Tapailan kustannusarvio on 1,15 miljoonaa euroa. (HäSa)