Uutiset

Puukiukaiden päästöt vähenevät kielloittakin

Puukiukaiden pienhiukkaspäästöt vähenevät hiljalleen, vaikka niiden käyttöä ei rajoitettaisikaan, arvioi IKI-Kiuas Oy:n toimitusjohtaja Samppa Ruohtula.

– Kesällä 2013 tuli voimaan pakollinen CE-merkintä puukiukaille, hän muistuttaa.

CE-merkintä tarkoittaa, että tuote täyttää sitä koskevat EU:n vaatimukset. Puukiukaiden pienhiukkaspäästöille ei ole asetettu raja-arvoja, mutta CE-merkintä vähentää niitä silti.

– CE-testeissä mitataan monia muita asioita, kuten kiukaiden hyötysuhdetta, savukaasujen lämpötilaa, häkää ja hiilidioksidia. Niiden pitää olla määrätyissä rajoissa, Ruohtula selittää.

– Mitä puhtaammaksi ja energiatehokkaammaksi palaminen saadaan näiltä osin, sitä vähemmän myös pienhiukkasia syntyy, hän jatkaa.

Ruohtulan mukaan pakollinen CE-merkintä tarkoittaa, että nykyään myytävien puukiukaiden käyttö ei aiheuta niin paljoa pienhiukkaspäästöjä kuin vanhempien kiukaiden.

Päästöt siis vähenevät sitä mukaa kun vanhojen kiukaiden tilalle vaihdetaan uusia – olettaen, että puukiukaiden kokonaismäärä ei kasva.

Ruohtula ei usko viimeksi mainittuun, koska väestö keskittyy yhä kaupunkeihin, joissa sähkökiukaat ovat suositumpia kuin puulämmitteiset.

– Myös mökit varustellaan nykyään tanakammin ja kaupunkilaisemmin kuin ennen. En usko, että puukiukaiden suosio ainakaan kasvaa nykyisestä.

IKI-Kiukaan valikoimissa on sekä puu- että sähkölämmitteisiä kiukaita. Ruohtula arvioi, että vuosittain myytävistä kiukaista on puulämmitteisiä enää 20–35 prosenttia.

Suomessa on yhteensä ehkä 2–3 miljoonaa kiuasta. Kuinka kauan menee, että koko maan puukiukaat on vaihdettu puhtaampiin malleihin?

Ruohtulan mukaan tätä on vaikea arvioida tarkasti, mutta kymmenen vuoden päästä enemmistö puukiukaista voisi olla jo CE-merkittyjä. Tuossa vaiheessa uusien kiukaiden päästöt ovat voineet pienentyä entisestään.

– On helppo ennustaa, että vaatimukset pikku hiljaa tiukentuvat. Kymmenen vuoden päästä ne ovat varmasti tiukemmat kuin nyt, Ruohtula ounastelee.

Saksassa puukiukaiden CE-merkintään on jo liitetty kansallinen lisävaatimus, jossa pienhiukkaspäästöille asetettiin raja-arvo.

Puun pienpoltto on 2000-luvulla lähes 1,5-kertaistunut, mikä on tehnyt siitä selvästi pahimman kotimaisen lähteen etenkin pienimmille ja vaarallisimmille pienhiukkasille.

Pienhiukkaspäästöjen määrää on saatu kutistettua muualta energiantuotannosta, minkä ansiosta pienhiukkasten kotimainen kokonaispäästö on nyt hieman pienempi kuin vuosituhannen vaihteessa.

Yli puolet kotimaan ilmassa leijuvista pienhiukkasista on kaukokulkeumaa ulkomailta.

Asiasanat

Päivän lehti

30.10.2020

Fingerpori

comic