Uutiset

Puupula ahdistaa metsäteollisuutta

Paperitehtaat ja sahat elävät lähiviikot kriittisä hetkiä kädestä suuhun, sillä lyhyeksi jäänyt talvi on haitannut metsätöitä ja puukuljetuksia pahemmin kuin vuosiin.

Ongelmat eivät ole yksin säästä johtuvia, sillä raakapuun tuonti Venäjältä käy kesällä entistä kalliimmaksi, kun jokaisesta rajan yli tulevasta kuormasta maksetaan tullia. Se kohoaa portaittain ja on muutaman vuoden päästä jo 50 euroa kuutiometriltä. Kiskuritulli tarkoittaa käytännössä puun tuonnin loppumista Venäjältä kokonaan, sillä se menettää lopullisesti kilpailukykynsä.

Tuontikanavien vaikeuduttua tiedossa on tuotantoseisokkeja, ehkä kokonaisten yksiköiden lopullisia sulkemisia.

Paikallisia murheita erityisesti Pohjois-Suomessa aiheuttavat jatkuvat suojelukiistat. Muun muassa Stora Enso lopetti kokonaan Pohjois-Lapin puun käytön, koska ympäristöjärjestö Greenpeace ylläpitää loppumatomia kiistoja metsähakkuista.

Kotimaisen puun korvaajaksi yhtiö tuo Oulun tehtailleen sellumassaa Brasiliasta, maapallon toiselta puolelta. Samaan aikaan kotimaan hakkuusäästöt karttuvat ja metsien kasvu taantuu laiminlyötyjen hoitohakkuiden seurauksena.

Metsäyritykset näkevät myös bioenergian uhkaavan teollisuuden puuhuoltoa, vaikka niistä monet ovat lähteneet täysillä mukaan energialiiketoimintaan.

Mikäli bioenergian hinta nousee niin korkeaksi, että se kilpailee metsäteollisuuden raaka-aineen kanssa, tehtaiden puuhuolto saattaa rampautua. Toistaiseksi energiakäyttöön menee puuta, joka ei teollisuudelle kelpaa. Läheskään kaikkia hakkuutähteitä tai roskapuuta ei metsistä vielä korjata.

On perin epätodennäköistä, että koskaan tulisi aika, jolloin puu olisi edullisempaa polttaa kuin valmistaa siitä paperia.

Metsäteollisuudella ja sen kannattavuudella on keskeinen merkitys Suomen kansantaloudessa. Suomi seisoo edelleen puujaloilla, vaikka toimialojen kirjo on monipuolistunut.

Osa puuhuollon vaikeuksista on vahvasti kotikutoisia, osa taas sellaisia, joille emme mahda mitään.

Suojelukiistat olisi vihdoinkin kyettävä poistamaan päiväjärjestyksestä, mielivaltaa ei demokratiassa pidä sietää. Suomalaisessa metsätaloudessa ei ole mitään hävettävää. Suojelulla on toki sijansa siinä kuin kestävän luonnonkäytön periaatteillakin.

Venäjän mielivaltaisiksi luonnehdittu tullimaksut on toistaiseksi nielty ja enintään kiukuteltu niitä vastaan Suomessa. Eikö olisi korkea aika avata maiden väliset viralliset neuvottelut asiasta? Ehkä sille olisi jotakin tehtävissä.

Metsäteollisuus on pääomavaltaista perusteollisuutta, johon investoidaan pitkäjänteisesti.

Jos teollisuus ei voi olla varma häiriöttömästä puuhuollosta, ei olisi mikään ihme, että investoinnit lopetetaan tyystin. Tuolloin koko teollisuudenala hiipuisi hiljalleen olemattomaksi.

Suomalaisessa metsätaloudessa ei ole mitään hävettävää.

Päivän lehti

31.5.2020