Pyhä kirja

 

Esillä ollut e-kirja hämmentää ja hirvittää. Ajatus on suoraan sanottuna vastenmielinen. 
 
Olen aina lukenut paljon, nimenomaan kirjoja. Lukukokemukseen kuuluu kansikuvan töllistely, sen herättämien mielikuvien mietiskely, takakansitekstin maistelu ja kirjan kanniskelu mukana sekä tietysti ihanat kirjanmerkit. Minne nekin joutuisivat e-kirjan kanssa. Enkä sitä paitsi halua sänkyyni lukulaitetta.
 
Onneksi e-kirja ei ole vielä kovin yleinen Suomessa. Ja toivon mukaan vanhoja kunnon kirjoja saa vielä kauan. Olen toki onnellinen internetin tuomista mahdollisuuksista, tuskin osaisin ilman internetin ihmeitä enää elääkään. Mutta jotkut asiat vain ovat pyhiä. Kuten kirjat ja joulukortit.
 
Joulukortti on säilyttänyt asemansa sähköisen viestinnän aikakaudella ja toivon, että kirjatkin säilyvät markkinoilla. Kaiken vanhan ja hyvän ei tarvitse poistua uuden tieltä. Joitakin uusia asioita ei tarvitsisi edes kehitellä. Kuten tätä sähköistä kirjaa. En aio hankkia ainuttakaan e-kirjaa, vaan kasata hyllyyni ja tilanpuutteessa asuntoni nurkkiin kirjakasoja sekä harhailla kirjaston hyllyjen välissä tonkimassa luettavaa.  
 
Onko se muka kätevää, että tarvitaan erillinen lukulaite sen sijaan, että voi heittää pokkarin kassiin. Sitä paitsi silmät väsyvät päätteitä tuijottaessaan muutenkin. Suuri osa ihmisistä tekee päivät pitkät töitä tietokoneen ääressä, ystävien kanssa yhteyksiä pidetään koneen välityksellä ja iltaisin vielä tuijotetaan televisioruutua. Lukekaamme siis tarinat paperilta. En toki kiellä, etteikö sähköinen kirja saattaisi olla helpompi vaihtoehto esimerkiksi ikuisuusprojektini Anna Kareninan kohdalla, koska kyseistä tiiliskiveä ei niin vain nakata käsilaukkuun. Mutta poikkeus vahvistaa säännön tässäkin. Pysyköön Anna hiljaisten koti-iltojen projektina. Sitä paitsi klassikoiden muuntaminen sähköisiksi olisi eräänlainen pyhäinhäväistys.
 
Ihmisten välinen viestintä on nykypäivänä hyvinkin sähköistä. Paitsi niitä joulukortteja lähetetään edelleen. Olisi riemukasta, jos postilaatikosta kolahtelisi kortteja muulloinkin kuin jouluna. Omin kätösin kirjoitettuja, henkilökohtaisia terveisiä. Santorinin auringossa taannoin suunnittelin lähettäväni lämpimät terveiset itselleni. Perinteisen Kustin polkiessa hitaanlaisesti, kortti olisi tupsahtanut lämmittämään jo syksyn koleuteen palannutta. Seuraavalta reissulta sitten.
 
Maria Ilonen

Päivän lehti

30.3.2020