Uutiset

Pyhärannan maastopalo on saatu rajattua ja liekkipalot sammutettu

Helsinki
20.07.2018, 10:25

Kotimaa

Pyhärannan maastopalo on saatu rajattua, kertoo päivystävä palopäällikkö Juha Virto. Vielä yöllä alueella oli liekkipaloja, mutta ne on saatu sammutettua. Nyt pelastuslaitos sammuttaa kytevää maastoa.
Pelastuslaitos tviittaa, että sammutustöissä on tällä hetkellä pitkälti toistasataa henkilöä. Paikalle on myös tilattu kaivinkoneita, jotta maaston palopesäkkeet saadaan auki ja sammutettua.
Virto pelkää, että alueelle tulee luvatun sateen lisäksi myös ukkosta ja tuulenpuuskia, jotka voivat kaataa pahasti palaneita puita palomiesten päälle.
Maastopalo on riehunut Pyhärannassa keskiviikosta lähtien. Alueelta on evakuoitu yli 50 ihmistä ja maastoa on palanut noin sadan hehtaarin alueelta.
Myös muualla maassa maastoa on palanut. Hälytyksiä pelastuslaitoksille on tullut suuremmista paloista reilusti toistakymmentä.
Metsäpalovaroitus on edelleen voimassa koko maassa, mutta viikonloppuna se saattaa poistua osasta maata ukkoskuurojen myötä.


Uutista korjattu klo 10.25: Palopäällikön nimi oli väärin uutisen kolmannessa kappaleessa. Nimi on Virto, ei Virta.

https://twitter.com/vspelastus

STT

Kuvat:

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi