Uutiset

Pyörätie on kuuma

Pyörätie sopii Hämeenlinnan ydinkeskustaan kuin nenä puuhun. Eipä juuri kuinkaan. Mutta mielikuvitusta se kyllä kiihottaa. Siinä kyydissä realismi keikahtaa tarakalta.

Tuiman kansalaiskeskustelun kohteena olevaan Hämeenlinnan keskustavisioon sisältyy ohimennen myös maininta Sibeliuksenkadulle rakennettavasta pyörätiestä, joka sinänsä ei ole ideana uusi.

Visiohan on savonmuan kielellä ”herroin huave”. Tässä tapauksessa haave on kuitenkin saanut alkupotkunsa enemmän kansalaisyhteiskunnasta kuin isokenkäisiltä.

Ajoittain tuntuu, ettei pyöräilyuskovaisten vaikerruksella ole mittaa, ei määrää. Me maltilliset autoilevat pyöräilijät emme voi kuin ihmetellä, kun mikään ei riitä.

Varmasti on totta, että Hämeenlinnan keskustassa on paikoin hiukan hankala fillaroida. Mutta hankala on muuttaakaan tuota neliönmuotoista ruutukaava-aluetta kapeine kivikatuineen.

Ja mikä pakko sinne on ehdoin tahdoin pyörän kanssa mennä? Jos ongelma on lähinnä – kuten on esitetty – liikkuminen pohjoisesta etelään ja päinvastoin, niin miksi ängetä juuri tuolle neliökilometrin kokoiselle postimerkille, jota Hämeenlinnan keskustaksi nimitetään?

Vaihtoehtoisia reittejä kyllä piisaa, kun vähän näkee vaivaa ja kun lähtee liikenteeseen jokusen minuutin varhemmin, jos tässä ajankäytöstä on kysymys.

Mutta jos sinne muun liikenteen sekaan on kuitenkin pyörällä päästävä, niin mieluummin sentään kunnon pyöräilykypärä kuin marttyyrinkruunu päässä. Ei se niin kamalan hirveää ole. Tieliikennelain kolmannella pykälällä pärjää pitkälle.

Tienkäyttäjän on noudatettava liikennesääntöjä sekä muutenkin olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta vaaran ja vahingon välttämiseksi.

Pekingissä en ole pyöräillyt, mutta sadat miljoonat ovat. Helsingin keskustassa mankeloin päivittäin pitkät rupeamat neljännesvuosisata sitten ennen kuin nykypyöräväylät olivat edes vihreänä pilkkeenä visionäärien silmäkulmissa.

Tällä hetkellä sykkelibaana näkyy säveltäjämestarin kadulla onneksi vasta konsultin kynän jäljiltä. Poissa laskuista ei kai ole vielä Kasarmikatukaan. (Muistattehan: se sama väylä, jonka edellisen uudistuksen jälkeen yhä kiistellään, että onko siinä eräässä kohdassa yksi vai kaksi kaistaa.)

Kun tosi vääntö joskus alkaa, täytyy ilman muuta taas värvätä konsultti syynäämään tähänastisia konsultointeja. Tuo ”uusi” konsultti on tietenkin raha.

Valtiontalouden tarkastusvirasto vaati ihan juuri läpinäkyvyyttä uusien väylähankkeiden perusteluihin. Aina kun ei ole voitu osoittaa, millä perusteella toteutettavat kohteet on valtakunnassa valittu.

Kuviot ovat Hämeenlinnassa ja pyöräteissä tietenkin pienemmät eikä johtavien tuloksellisuustarkastajien tuomioita tarvita. Mutta periaate pätee: Kaikkea ei kannata tehdä, vaikka rahaa yhteisestä kassasta joskus löytyisikin. Eivät pyörätietkään voi olla julkista hyväntekeväisyyttä, vaikka ihan kivoja ovatkin.

Lisää autottomien päivien viettäjiä ei pyörätien pätkillä hankita. Autoilu vähenee merkittävästi vasta, kun bensa maksaa moninkertaisesti sen mitä nyt.

Veli-Matti Virtanen