Uutiset

Pyörätie tulee tarpeeseen

Hämeenlinnan keskustan liikennesuunnitelma on valmistunut selvitysten ja keväisen asukaskyselyn jälkeen. Kaupungin keskustassa päivittäin pyöräilevä toivottaa pyörätien lämpimästi tervetulleeksi Kasarmikadulle.

– Aivan ihanaa. Sitä onkin odotettu, koska tarve on suuri, sanoo J aana Hirva.

– Toivottavasti keskustan uudet pyörätiet innostavat ihmisiä pyöräilemään.

Toimenpideluokkia on liikennesuunnitelmassa kolme ja ne ulottuvat vuosiin 2015, 2020 ja 2030.

Ensimmäisessä luokassa on yhdistetyn jalankulku ja -pyörätien rakentaminen Kasarmikadun ja Lukiokadun varteen vuoteen 2015 mennessä. Näin keskustaan ja sen läpi pääsisi pyöräilemään nykyistä sujuvammin sekä pohjois-etelä että itä-länsi -suunnassa.

– Pyöräilyn edellytykset paranevat keskustassa merkittävästi, jos työryhmän ehdotus toteutuu, sanoo kaupungin liikennesuunnittelija Minna Kemppinen.

Kemppisen mukaan koko liikennesuunnittelun ideana on ollut kokonaiskuvan muodostaminen keskustan liikennejärjestelyistä. Aikaisemmin sellaista ei ole ollut.

Kevyt liikenne päällimmäisenä

Tilaajajohtaja Päivi Saloranta muistuttaa, että kevyen liikenteen turvallisuus on noussut asukaskyselyissä pääasialliseksi huolenaiheeksi. Hän kuitenkin huomauttaa, että suunnitelma on työryhmän ja konsultin näkemys ja lopulliset päätökset ovat kaupungin luottamushenkilöiden käsissä.

Selvitysten alusta asti esillä olleet Kasarmikadun ja Sibeliuksenkadun pyörätiet aiotaan tehdä molemmat, mutta vaiheittain: Sibeliuksenkadulle väylä on tarkoitus avata vasta vuoteen 2020 mennessä.

Torinalusparkki otetaan huomioon

Keskustan ja sen lähialueiden liikenneuudistukset on ajoitettu suunnitelmissa pitkälle ajanjaksolle.

– Vielä puuttuva lopullinen päätös torinaluspysäköinnin rakentamisesta vaikuttaa moneen asiaan, eikä ensimmäisessä vaiheessa haluta suunnitella sellaista, mikä jouduttaisiin pian purkamaan, sanoo Päivi Saloranta. Tämä koskee etenkin Sibeliuksenkatua ja Hallituskatua.

Hänen mukaansa muutostöiden kustannukset ovat ensimmäisessä eli vuoteen 2015 ulottuvassa vaiheessa ”muutama miljoonaa euroa”.

– On selvää, ettei lisärahaa ole tulossa, vaan rahoitus noudattelee kaupungin investointisuunnitelmia.

Pyöräteiden ja Palokunnankadun lisäksi muita ensimmäisen toimenpideluokan töitä ovat rautatieaseman liityntäliikenteen kehittäminen ja Hämeentien ja Viipurintien -risteyksen suunnittelu nykyistä sujuvammaksi.

Liikennesuunnitelma on yhdyskuntalautakunnan käsittelyssä syyskuussa. Sitä ennen suunnitelmasta järjestetään esittelytilaisuus tiistaina 28. elokuuta kello 17.30 raatihuoneen valtuustosalissa. (HäSa)