Uutiset

Raatteentiellä on edelleen ruuhkaa

Syväri kiehuu ja Raatteentiellä soditaan edelleen niin, ettei uskoisi rauhan koittaneen yli 60 vuotta sitten. Sotakirjoja julkaistaan etenkin isänpäivän tietämissä, ”raskaampien aihepiirien” vuodenaikana.

Syväri kiehuu. Raatteentiellä soditaan edelleen niin, ettei uskoisi rauhan koittaneen yli 60 vuotta sitten. Rintamalinjat ovat yhä kuumat – kirjoissa.

Useissa kirjoissa. Aina vain uusissa kirjoissa.

Sota-aiheista kauno- ja tietokirjallisuutta julkaistaan runsaasti joka vuosi. On julkaistu ja ilmeisesti julkaistaan vastakin. Uusiakin tekijöitä nousee, kuten tänä vuonna Finlandia-ehdokkaaksi noussut Jenni Linturi teoksellaan Isänmaan tähden (Teos) ja Katja Kettu kirjallaan Kätilö (WSOY).

– Myös Reino Lehväslaihon nykyisen suosion perusteella sotakirjallisuudella on hyvä tulevaisuus, katsoo WSOY:n kustannustoimittaja Lari Mäkelä.

Mäkelä toimittaa muun muassa mainitsemansa pitkän linjan sotakirjailijan Lehväslaihon teoksia. Ensi vuonna 90 vuotta täyttävä kirjailija on edelleen tuottelias.

Suomessa luetaan sekä ”omista” sodista että muista taisteluista. Kariston tietokirjallisuuden kustannuspäällikkö Tuomas Kares huomauttaa, että ”sotahistoria on yhtä pitkä kuin ihmiskunnan synkkä menneisyys”.

– On paljon maailmanhistorian tapahtumia, joista suomalaiset tietävät melko vähän.

Syksy, tuo raskaiden aihepiirien aika
Gummerus julkaisee tänä vuonna kaksi fiktiivistä sotakirjaa, Sven Hasselin kaksoisniteen ja Esa Sirénin Aunuksen terässateen.

– Sota-aiheisia tietokirjoja puolestaan julkaistaan meillä joka vuosi puolenkymmentä, yleensä syksyllä isänpäivän ja raskaampien aihepiirien vuodenaikana, kuvaa Gummeruksen kotimaisen kaunokirjallisuuden kustannuspäällikkö Sakari Heiskanen.

– Jotakin suosiosta kertoo ehkä se, että Hasselin kirjoja on kaikkiaan myyty neljännesmiljoona ja Sirénin kirjoja vuoden 2005 jälkeen reilusti yli 50 000 kappaletta. Sirenin kirjoista otetaan aina kahdesta neljään painosta.

Heiskasen mukaan Gummeruksen ”merkittävin” sotakirja tänä vuonna on Mika Kuljun kirjoittama, Hj. Siilasvuosta kertova Kenraalin viisi sotaa.

Lukijoita riittää. Lari Mäkelän mukaan esimerkiksi Reino Lehväslaihon teosten menekki on kasvanut ”huomattavasti” viimeisimpien kymmenen vuoden aikana.

Jälkipolvien silmänaukaisijoita
Mutta keitä he ovat, lukijat? Tästä kustannusalan väellä on hieman toisistaan poikkeavia näkemyksiä. Sotakirjoja tarjotaan kuitenkin erityisen ahkerasti isänpäivän alla.

Lari Mäkelä arvelee ainakin Puolustusvoimien työntekijöiden kuuluvan sotakirjallisuuden kohderyhmään. Mitään rajauksia ei hänen mukaansa kuitenkaan voi tehdä.

– Esimerkiksi Lehväslaihoa lukevat niin nuoret kuin iäkkäämmätkin ja niin naiset kuin miehet, Mäkelä kertoo.

Sakari Heiskasen näppituntuma sanoo, että ahkeria lukijoita ovat ainakin suurten ikäluokkien miehet.

Tuomas Kares arvelee historianharrastajien lukevan sotakirjallisuutta kartuttaakseen yleissivistystään. Hän uskoo myös sodan kokeneiden ja heidän jälkeläistensä olevan suuri käyttäjäkunta.

– Omaiset haluavat tietää, mitä sodan kokeneet ovat käyneet läpi. Yksilön kokemus kiinnostaa. Uskon, että sotaromaanit palvelevat pitkälti juuri tätä tarkoitusta, Kares sanoo.

Myös Mäkelä uskoo, että sotakirjat toimivat nimenomaan silmänaukaisijoina jälkipolville.

– Nuoret lukijat voivat eläytyä sodan todellisuuteen, kuvitella, millaista sota on ja pohtia, selviytyisikö itse epäinhimillisissä olosuhteissa. Sodan nähneen isän salatut sielunliikkeet saattavat aueta sotakirjaa lukiessa. Hyvällä sotakirjalla on pohjimmiltaan pasifistinen sanoma.

Helppoa luettavaa nojatuolin pohjalle
Mistä sotakirjoissa puhutaan, kun puhutaan sodasta? Yksi suurimmista laajoista teemoista on tietenkin suomalaisuus. Tätä käsitellään erilaisista näkökulmista, ja uusia ilmeisesti löytyy edelleen.

– Sotakirjoissa teemat ovat pysytelleen vuosien mittaan samoina: niitä ovat inhimillisyys, rauhan arvostaminen, aseveljeys, lojaalisuus esimiehelle, auktoriteettikapina, pieni ihminen suurten voimien armoilla ja isänmaallisuus, Lari Mäkelä listaa.

Sakari Heiskanen uskoo sotakirjojen palvelevan myös silkkana lukuilona.

– Sotakirjoilla on myös tietty viihteellinen arvo: ne ovat helppoa luettavaa, ja aihepiiri on tuttu. Lukijalla on valmiiksi selkeä käsitys siitä, mihin hän on sukeltamassa.

Viihteellistäkö? Kyllä vain. Sotakirjathan ovat usein ennen kaikkea toiminnallisia.

– Lisäksi mitä tahansa voi tapahtua. Koko maailma voi räjähtää ympäriltä. Kerronta on hyvin asiallista, joten kun kertoja kuvaa vain tapahtumia, lukija tuntee tunteet, Heiskanen sanoo.

Sodasta luetaan, vaikkei sotaa olisi
Sotakirja on vähän kuin tietty sinappi. Pysyväistä.

– Sotakirjojen tulevaisuus on taatumpi kuin sotien. Valitettavasti tulee aina uusia sotia, mutta sotakirjoja luetaan, vaikkei sotia tulisikaan, Sakari Heiskanen sanoo.

Sota kuitenkin kytkeytyy vankasti suomalaisen kirjallisuuden sodanjälkeisiin perinteeseen. Sota-aikaa ja sen vaikutuksia sivutaan useissa sellaisissakin teoksissa, jotka eivät ole varsinaisesti sotakirjallisuutta.

– Tuntematon sotilas loi ikuisen vertailukohdan paitsi suomalaiselle kirjallisuudelle yleensä, tietenkin myös sotakirjoille. Talvi- ja jatkosota ovat osa isoa suomalaista narratiivia, johon kaikkien on suhtauduttava jollakin lailla, Heiskanen pohtii.

Tuomas Kares arvelee, että suomalainenkin sotakirjallisuus muuttuu jossain vaiheessa nykyistä enemmän osaksi yleistä maailmanhistoriaa.

– Onhan sotakirjallisuuden merkitys jossain määrin jo vähentynyt siitä, kun sodan kokenut sukupolvi alkoi kirjoittaa kokemuksistaan. (HäSa)

Seuraavaksi työn alle 45. romaani
– Nyt alkaa olla sillä tavalla, että lukijoita yhä olisi, mutta sodan kokeneita tekijöitä ei, sanoo kirjailija Reino Lehväslaiho.

Hän on kirjoittanut sodasta jo 55 vuotta. Ja kirjoittaa edelleen.

Akaassa syntynyt Lehväslaiho täyttää talvella 90 vuotta. Hän nauraa, että sai vastikään vielä ajokorttinsakin uusittua.

– Sitä ihmettelen vieläkin. Mutta jos tässä eletään, niin kai vielä sen 45:nnen romaanin teen. Vaimo ainakin on sitä mieltä, ja aihe olisi nytkin erittäin hyvä, Lehväslaiho hykertelee.

Hän osallistui itse talvi- ja jatkosotaan ja Lapin sotaan ja haavoittui kolme kertaa. Hänen kerrotaan pysäyttäneen seitsemän vihollisen panssarivaunua, kymmeniä kuorma-autoja ja muutaman torjuntatykin. Kunniamerkkejä on kertynyt 30.

Kun Lehväslaihon kanssa juttelee, puhe luistaa kuin rasvattu kelkka. Hän kertoo, että kirjoittaminen on hänelle ”yhtä helppoa kuin puhuminen”. Sotakokemukset ovat hänelle ”lähin” aihe, vaikka hän on sodan jälkeen ”seikkaillut maailman meret”. Sotakokemuksiin kuuluu muun muassa kuulan osuma suuhun 22-vuotiaana.

Lukijat ovat vuosien varrella ottaneet Lehväslaihoon ahkerasti yhteyttä.

– Aikoinaan juopuneet soittelivat aamuöisin kertoakseen, että oli pirun hyvä kirja. Yhdelle sanoin, että ’tiedättekö, että kello on kolme yöllä?’. Soittaja vastasi, että ’niin on täälläkin’, hän nauraa.

Hänellä on myös nuoria lukijoita. Muutaman nuoren asevelvollisen kanssa hän kertoo olleensa kirjeenvaihdossa vuosia. Jotkut ovat vierailleetkin hänen luonaan hänen nykyisessä asuinpaikassaan Pohjanmaalla.