Uutiset

Racebike-Focuksen kausi vauhtiin etelänleirillä

Hämeenlinnaan on perustettu kuuden urheilijan pyöräilyjoukkue, joka tavoittelee jo ensi kaudella menestystä maantieajon Elite-luokan kisoissa. Racebike-Focus-tiimissä polkevat Lauri Siukola, Valteri Härkönen, Leo Laakkonen, Johan Nordlund, Jesse Kajosmaa ja Jerry Oksman. Siukola, Härkönen, Laakkonen ja Nordlund edustavat Hämeenlinnan Tarmoa, Kajosmaa Team Velo Cyclingiä ja Oksman Hyvinkään Pyöräilijöitä.

Racebike-Focuksen polkijat ovat kovakuntoisia miehiä, joista osa on niittänyt aiemmin mainetta muissakin urheilulajeissa. Tiimin manageri Lauri Siukola on muun muassa uppopallon nelinkertainen suomenmestari ja on juhlinut myös seurajoukkueiden maailmanmestaruutta Ahveniston Vesipetojen riveissä. Leo Laakkonen on puolestaan entinen maajoukkuesuunnistaja, jonka palkintokaapista löytyy sekä EM- että MM-mitaleja.

Racebike-Focuksen ensimmäinen kausi käynnistyy Mallorcan-leirillä huhtikuun 4.–18. päivinä. Tiimin ensimmäinen kilpailu on vuorossa näillä näkymin Nurmijärvellä heti etelänleirin jälkeen.

– Ensimmäisellä kaudella tavoitteenamme on saada yksi mies viiden parhaan joukkoon Elite-luokan maantiecupin kokonaispisteissä ja saavuttaa voittoja ja hyviä sijoituksia yksittäisissä kisoissa. Meille on tärkeää myös suunnitelmallinen ja aktiivinen ajaminen, ja jatkuva yhtenäinen ja ammattimainen näkyvyys, suunnittelee manageri Siukola.

Tiimin alustavassa kisakalenterissa on parisenkymmentä kisaa. Listalla on Suomessa ajettavien kisojen lisäksi koitoksia myös Italiassa, Virossa ja Ruotsissa.

Härköselle hyvä sijoitus Italiassa

Racebike-Focuksen kuskeista parhaiten viime kaudella polki Siukola, joka ylsi Rukan gp-kisassa Elite-luokassa neljänneksi. Hyvä saavutus oli myös Ahvenistolla ajetun Koh-I-Noor aluecupin kokonaiskisan toinen sija.

– Unohtaa ei sovi tiimimme kapteenin, Valtteri Härkösen, hyvää sijoitusta Italiassa ajetussa kovatasoisessa amatöörikisassa. Hän ylsi vuoristossa poljetussa Granfondo Fausto Coppi -kisassa 26:nneksi, joka oli todella kova saavutus kovien kansainvälisten kuskien joukossa. Suomesta tulleen kaverin hyvä ajo noteerattiin aika laajalti pyöräilypiireissä, Siukola muistelee.

Racebike-Focus sai alkunsa heinäkuussa Italian pyöräilyreissulla. Siukola on tyytyväinen tiiminsä kokoonpanoon, jonka runko polkee Tarmon riveissä.

– Tarmo on perinteikäs seura, jolla ei kuitenkaan viime vuosina ole ollut tarpeeksi materiaalia perustaa Elite-tasoista joukkuetta. Meillä on nyt koossa innokas tiimi, jolta ei puutu menestyksen nälkää. Racebike-Focus haluaa tarjota myös yhteistyökumppaneilleen näkyvyyttä. Tiimillä on myös kokenut ja tavoitehakuinen joukkueenjohto, Siukola kuvailee.

Siukola uskoo tiiminsä polkijoiden hyötyvän aiemmista urheilusaavutuksistaan.

– Meillä on aika huimat taustat kestävyyslajeista. Muun muassa suunnistus, juoksu, yleisurheilu ja hiihto ovat lajeja, joiden treeneissä olemme oppineet paljon kestävyyslajien harjoittelusta, uskoo Lauri Siukola. (HäSa)

Asiasanat