Uutiset

Rahaahan saa seinästä

Nordean kyselytutkimus paljasti mielenkiintoista tietoa suomalaisvanhempien ja lasten välisestä ”kaupankäynnistä” viikkorahoilla ja arkisten askareiden suorittamisella.

Mikään yllätys ei liene se, että viikko- tai kuukausirahan vastikkeena ensimmäisenä listalla oli oman huoneen siistinä pitäminen. Piltti ymmärtää, että siististi viikattu paita kaapissa tuo kolikon säästöpossuun, kun taas ryppyinen ihokas lattiannurkassa vain kiristää äidin tai isän kukkaronnyörejä. Ja hermoja.

Itse edustan koulukuntaa, jonka mielestä siivoamisesta, tiskikoneen täyttämisestä, koiran taluttamisesta tai sisaruksista huolehtimisesta ei pitäisi erikseen maksaa.

Miksi pitäisi? Kaikki nämä ovat normaaleja perhe-elämään kuuluvia asioita, joiden suorittamiseen osallistuu jokainen perheenjäsen vuorollaan. Ei meille aikuisillekaan kukaan näiden toimien suorittamisesta maksa – enkä suinkaan tarkoita, että edes pitäisi.

Minkälaisen viestin se antaa lapsille, että he oppivat kinuamaan jokaisesta roskapussin viemisestä euron? Tai että ovat jo valmiiksi taisteluasemissa, kun äiti pyytää kattamaan pöydän? Tätäkö se sitten on päivästä toiseen ja askareesta askareeseen? Asiaa ei muuta miksikään se, vaikka raha maksettaisiin kerran viikossa tai kuussa. Lapsi yhdistää äidin tai isän pyynnön kotitöistä heti ”palkkaansa”.

Tutkimuksen mukaan moni muukin on kanssani samaa mieltä – yli puolet 6-17-vuotiaista ei saa säännöllistä viikko- tai kuukausirahaa.

Muista Pohjoismaista poiketen Suomessa kärjen tuntumaan eli kakkostilalle ponnahti tutkimuksessa koulumenestyksestä palkitseminen. Kymppi kokeesta voi olla kymmenen euron arvoista. Kannustin ei ole huono, mikäli siitä ei aiheudu lapselle turhaa, ylimääräistä stressiä jo valmiiksi stressaavan koetilanteen lisäksi.

Osa vanhemmista kuitenkin antaa rahaa pelkästään koulutehtävistä huolehtimisesta.

Siis mitä? Tässä lasta vasta opetetaankin harhapoluille. Koulutehtävien tekeminen ei ole mitään spesiaalia, vaan normaalia arkea sekin.

Meidän perheessämme lapset (kaksi 11-vuotiasta tyttöä) on saatu pienestä pitäen ymmärtämään, että kotitöihin kuuluu osallistua ja koulutyöt tehdä ilman palkkiota.

Rahaa heillä ei vielä hirmuisesti kulu, ja me vanhempina hankimme heille kaiken tarvittavan ja paljon tarpeetontakin kivaa. Pyytäessään rahaa kouludiskoon, karkkiin tai elokuviin heille sitä annetaan.

Säästämiseen heitä on opetettu, ja synttäreiksi saadut rahalahjat sujahtavat äkisti säästölippaisiin.

Säästeliäiksi he ovat oppineet kiertäessään kanssani kirpputoreilla. Heistä(kin) 40 euron uudet futiskengät tuntuvat törkeän kalliilta, kun niitä saa vähänkäytettyinä kirppareilta 3-5 eurolla.

Ymmärrys rahasta heillä on siis kovasti kasvanut siitä, kun he noin 5-vuotiaina neuvoivat meitä vanhempia, että ”Höh – rahaahan saa pankin seinästä!”