Uutiset

Rahat liiviin ja karkuun

Kun maaseudun kylät, kaupunkien hellahuoneet ja yläkertojen vuokrakämpät tyhjenivät 1960- ja 1970-lukujen suuressa suomalaisessa kansanvaelluksessa, liikaväellä oli matkalippu Ruotsiin.

Suurten ikäluokkien vähän koulutetut, mutta työnnälkäiset nuoret lähtivät osattomuutta pakoon liukuhihnoille, varsitöihin rakennuksille, duunareiksi rakentamaan ruotsalaista kansankotia.

Lähdöt olivat tietysti katkeria, mutta matkalaukkuväellä, joka teki elämänsä ensimmäisen laivamatkan, oli sentään tavoite kirkkaana mielessä.

Siirtolaislähiöissä ja niiden liepeiden tehtailla oli joku tuttu tai sukulainen, joka oli jo asettunut aloilleen.
Isänmaa ei kyennyt tarjoamaan kaikille pientilojen lypsäjille ja metsätyömiehille työtä, mutta onneksi naapurina oli rikas Ruotsi.

Suomen syvä maaseutu ei koskaan toipunut suoneniskusta. Kylät hiipuivat, rakennukset ränsistyivät ja pellot pusikoituivat. Aniharvat vanhukset eivät kykene pitämään elämän liekkiä yllä.
Rakennemuutos oli vääjäämätön eikä vanhaan ole paluuta.

2000-luvun Suomi on taas samantyyppisen murroksen edessä. Jälkiteollinen yhteiskunta kipuilee. Tietoyhteiskunnassa työt ja rahat jaetaan epätasaisesti.

Kännykkäkuplasta alkavat ilmat olla pihalla. Muovikuorilla äkkirikastuneet nousukkaat ovat jo rahastaneet tehtaansa, jotka uudet ulkomaiset omistajat nyt surutta sulkevat.

Leipä on kapenemassa haalarikansalta. Tänä keväänä on lopettu satoja työpaikkoja tehtaissa ja viisaiden arvioiden mukaan kymmenessä vuodessa peräti satatuhatta teollisuustyöpaikkaa katoaa lopullisesti.

Nykyajan toimettomiksi joutuvilta hihnamiehiltä on pallo enemmän kuin hukassa. Osaaminen ei riitä uuden luomiseen, työ katoaa halpamaihin. Tuotekehityksellä, innovaatioilla pitäisi torjua puute ja kurjuus, mutta ukset eivät aukea kaikille. Vain uuden luomiseen kykenevistä on tulossa uusi eliitti.

Ruotsiin lähtijöillä ei ollut yhteiskunnan turvaverkkoa, nykyduunareilla se sentään on, ainakin vuodeksi pariksi. Mutta senkään silmäkoko ei riitä iänkaikkisesti.

Potkut saaneet muovipuristajat ja muut it-työläiset ovat nuorehkoa, asuntovelkaista joukkoa, joilla työvuosia pitäisi olla vielä edessä kymmeniä.

Palveluyhteiskunnan sanotaan olevan vasta hiljalleen syntymässä. On totta, että uusia työpaikkoja on syntynyt kauppaan ja muille palvelualoille.

Suomesta on kai tulossa yövartijoiden, pizzanpaistajien ja paidanpesijöiden yhteiskunta. Rehellisiä, tarpeellisia ja kelpo ammatteja kaikki, mutta riittävätkö rahat palveluiden ostoon, jos teollinen kivijalka murenee? Työttömillä on aikaa pestä itse pyykkinsä.

Uuden vuosituhannen rakennemuutoksesta tulee vielä kipeämpi kuin edellisestä kansanvaelluksesta. Yhteiskunnan ja politiikan kaikkivoipaisuus on polvillaan globaalitalouden syövereissä.

Yhteisöllisyys ja vastuu ovat kadonneet, piittamattomat ahneet perivät maan ja häipyvät rahoineen, kuka Kiinaan, kuka Unkariin.