Uutiset

Raiskauksen uhrit saavat liian vähän tukea

Poliisille ilmoitetaan Suomessa vuosittain 500–1 000 raiskausta. Ilmoitettujen raiskausten määrä on pieni osa todellisista rikoksista, joita arvioiden mukaan tapahtuu vuosittain jopa 15 000. Poliisille ilmoitetuista raiskauksista oikeudessa tuomitaan 10–15 prosenttia.
 
Seksuaalirikosten uhrit jäävät Suomessa liian usein oman onnensa nojaan, sanoo Raiskauskriisikeskus Tukinaisen juristi Riitta Silver.
 
Erityisen huolestunut hän on syrjäytyneistä tai syrjäytymisvaarassa olevista nuorista ja iäkkäistä, jotka joutuvat läheisen tekemän seksuaalirikoksen kohteeksi.
 
– Seksuaalirikoksen uhriksi joutunut on todella heikoilla henkisesti, ja hän tarvitsee myös psyykkistä tukea voidakseen viedä asian eteenpäin poliisille. Usein tällaisissa tapauksissa tukea ei tule, vaan lähipiiri yrittää estää rikoksesta ilmoittamisen. Pienellä paikkakunnalla, jossa kaikki tuntevat kaikki, rikosilmoituksen tekemiseen on suuri kynnys.
 
Kansainvälisissä vertailuissa on huomattu, että vain pieni osa tukea tarvitsevista ja haluavista vakavien rikoksen uhreista Suomessa saa erityisiä rikoksen uhreille suunnattuja palveluita.
 
Tilanne on ollut vielä huonompi lasten osalta. Seksuaalirikoksen kohteeksi joutuneella lapsella ei ole ollut käytännössä minkäänlaisia mahdollisuuksia päästä kertomaan kenellekään rikoksesta, jonka kohteeksi on joutunut.
 
Voimassaoleva lastensuojelulaki velvoittaa nyt lasten kanssa tekemisissä olevat viranomaiset ilmoittamaan epäilyistään sekä poliisille että lastensuojeluun. Tieto ei tosin ole vielä mennyt perille tarpeeksi hyvin, sanoo Silver. 
 
– Meihin otetaan säännöllisesti yhteyttä kouluista ja tarkistetaan, miten olikaan toimittava. On tärkeää, että asioista otetaan selvää. Olisi myös hyvä, että kouluissa luotaisiin ohjeet siihen, miten toimitaan kun lapsi tai nuori on joutunut seksuaalirikoksen uhriksi.
 
Seksuaalirikokset jäävät ilmoittamatta usein myös hieman nurinkurisesta syystä. Vanhemmat haluavat suojella lapsiaan poliisikuulustelulta ja oikeudenkäynniltä, mutta tulevat tehneeksi lapselle suurta vahinkoa.
 
– Rikoksen uhrin on tehtävä rikosilmoitus ja käytävä läpi kuulusteltu, mutta muuten asiaa hoitavat viranomaiset, muistuttaa Silver.
 
Uhrilla on oikeus ilmaiseen lainopilliseen avustajaan ja muuhun tukeen heti rikosilmoituksen tekemisestä lähtien. Tästä oikeudesta tietää liian harva seksuaalirikoksen uhriksi joutunut.
 
– Soisin, että poliisi kunnostautuisi tästä tiedottamisessa. Marraskuussa voimaan tuleva rikosuhridirektiivi velvoittaa siihen, että uhri saa heti ensikontaktilla tietoa palveluista, joita hänen on mahdollista saada. Jos poliisi ei neuvo, uhri ei välttämättä saa tietoa lainkaan.
 
Poliisin toiminnalla on suuri merkitys seksuaalirikoksen uhrin tulevaisuuteen ja myös siihen, päätyykö rikos koskaan oikeuteen ja tuomiolle saakka. Asenteissa olisikin korjaamisen varaa, sanoo Silver.
 
– Uhrin kannalta on hyvin merkittävää, miten hänet otetaan poliisissa vastaan. Poliisien pitää ymmärtää se, että kovistelu ei auta eikä se myöskään ole sallittua. Jos uhria kovistellaan tai syyllistetään, hän tuskin kykenee kertomaan kaikkea. Tästäkin syystä lainopillinen avustaja pitäisi olla mukana heti alusta lähtien. Uhrin yksityiskohtainen ja luotettava kertomus tapahtumista on usein tärkein todiste koko oikeudenkäynnissä. 
 
Seksuaalirikoksista langetettuja rangaistuksia on usein arvosteltu siitä, että törkeissäkin raiskauksissa on annettu paljon ehdollisia tuomioita. Tuomiot ovat yleensä rangaistusasteikon alapäässä.
 
– On hyvin vaikea ymmärtää sitä, että sellaiset seksuaalirikokset, joissa on käytetty hirvittävää väkivaltaa, tuomitaan tavallisina raiskauksina eikä törkeinä raiskauksina, sanoo Silver.
 
Rangaistuskäytäntö heijastaa yhteiskunnan ja sen päätöksentekijöiden arvomaailmaa. 
Jos raa’asta raiskauksesta saa ehdollisen tuomion, mitä se kertoo suomalaisesta yhteiskunnasta?
 
– Väkisinkin pulpahtaa mieleen kysymys, että näinkö Suomessa yhä ajatellaan, että väkivalta on hyväksyttävää, eikä raiskaus ole kovin vakava juttu?
 

Rikosuhrimaksu menee tekijän kukkarolle

 
Rikoksentekijöiltä perittävän rikosuhrimaksun tarkoituksena olisi kasvattaa rikoksen uhrien tukipalveluihin kanavoitavaa valtion rahoitusta. Lakiesitys on parhaillaan lakivaliokunnan käsittelyssä.
 
Esityksen mukaan rikosuhrimaksun maksamiseen olisi velvollinen täysi-ikäisenä rikoksen tehnyt henkilö, joka tuomitaan rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistus on vankeutta.
Maksun suuruus olisi 40 euroa, jos säädetty maksimirangaistus on enintään kuusi kuukautta vankeutta. 
 
Jos säädetty maksimirangaistus on yli kuusi kuukautta vankeutta, tekijä maksaa 80 euroa.
Arvioiden mukaan maksulla kerätyistä varoista jäisi vuosittain noin 4,5 miljoonaa euroa jaettavaksi uhrien tukipalveluiden tuottamiseen.
 
Esityksen taustalla ovat vuonna 2012 hyväksytyn Euroopan unionin rikosuhridirektiivin sisältämät velvoitteet rikoksen uhreille tarjottavien tukipalveluiden vähimmäistasosta.
 
Suomessa uhrien tukipalvelut jakaantuvat maantieteellisesti epätasaisesti. Turvakodeista pohjoisin sijaitsee Rovaniemellä.
 
Rikosuhridirektiivi edellyttää muun muassa ympärivuorokautisen maksuttoman neuvontapuhelimen perustamista, turvakotipaikkojen lisäämistä ja niiden avaamista myös uhreille, joilla ei ole lapsia. 
Valtiolla pitää olla tarjota erityistarpeisille uhreille omat palvelunsa. 
 
Tällaisia uhreja ovat esimerkiksi seksuaalirikosten uhreiksi joutuneet. Tällä hetkellä raiskauskriisikeskus Tukinainen on ainoa taho, joka tarjoaa kokonaisvaltaista apua ja neuvontaa seksuaalisen väkivallan uhreille. 
 
Toimipisteitä on kahdella paikkakunnalla: Jyväskylässä ja Helsingissä. Toimintaa on tarkoitus laajentaa pohjoiseen, mutta kaikki on kiinni rahoituksesta.
 
Uhripalveluiden rahoituksesta vastaa Suomessa pääasiallisesti Raha-automaattiyhdistys.

 

Asiasanat