Kolumnit Uutiset

Raittius on aikamme varteenotettava vaihtoehto

Janne Ahosen korkki on nyt kuulemma kiinni ja vieläpä lopullisesti. En tosin tiennyt, että perheenisä Ahonen olisi sitä (pullon) korkkia ikinä avannutkaan. Aika monesta muustakin urheilijasta on vasta uran jälkeen kuultu, että viina kuului vakioliemiin urheilujuomien joukossa.

Kossusta tulee känniin, mutta yhtä vuorenvarma luonnonlaki on sekin, että suomalaisten menetetyn mäkimaineen palautus on alkavalla olympiakaudella kokeneen konkarin varassa.

Matti Nykäsen ja sittemmin Harri Ollin viitoittamalla tiellä on näyttänyt välillä siltä, että mäkitorniin ei vain yksinkertaisesti uskalla kiivetä, jos paineita ei välillä pura kunnolla reilulla ryyppäämisellä.

Selviäkin päiviä pitää kuitenkin olla. En uskalla kuvitellakaan, millaista mäkitornissa olisi keikkua kännissä tai krapulassa.

Viimeinen Ahosen saunakalja meni alas kesällä. Joillekin sopii parhaiten ehdoton ei-linja, mutta se ei tietenkään estä muita palkitsemasta itseään esimerkiksi pitkän juoksulenkin jälkeen oluella. Lenkillä ei yleensä sentään käydä ihan pelkästään jälkitankkauksen takia.

Urheilu ja alkoholi eivät sovi yhteen, mutta kulkevat usein käsi kädessä. Moni urheilija on kuollut aineen seurauksiin.

Samankaltaista joukkoa ovat perinteisesti olleet muusikot Olavi Virrasta Juice Leskiseen. Nyt on aika toinen: tervehenkiset harrastukset seuraavat nykyään jopa rock-muusikoiden keikkabussissa, kuten Apulannan Toni Wirtanen toisaalla tässä lehdessä kertoo.

Suvustani löytyy onnekseni runsaasti loistavia esikuvia etsiessäni raittiuden polunpäätä ryteikköisistä hämäläismetsistä. Appiukkoni on kertonut maistaneensa viinaa yhden kerran ja samalla viimeisen. Oli sen verran pahaa, ettei ole tarvinnut toista kertaa.

Hieman minua nuorempi sukulaispoika eteläiseltä Pohjanmaalta tempaisi ja teki elämäntaparemontin: hänen tarinansa kertoi hiljattain peräti Hymy-lehti.

Timo-serkun elämäntapojen muutos on enemmän kuin esimerkillinen. Vuosia sitten tuolloinen sohvaperuna ja stressaantunut autokorjaamoyrittäjä oli tyypilliseen tapaansa terassioluella, mutta päättikin mennä kannustamaan paikalliseen hölkkäkisaan osallistunutta isäänsä, veteraanisarjojen legendaa.

Rapakuntoinen ja ylipainoinen poika päätti seurata isänsä tossunjäljissä. Seuraavana vuonna Timo juoksi saman kisan. Elämä oli pelastettu! Samaan remonttiin kuului ammatinvaihto urheiluhierojaksi.

Kun on tultu tähän päivään, juoksee keskivartalosta kutistunut Timo keskimäärin maratonin viikossa. Silti lähes jokapäiväinen hölkkälenkki on se kaikkein tärkein juttu.

Timo on suomalainen harvinaisuus: onnellinen keski-ikäinen mies, joka osaa kannustaa myös muita. Timo ei muuten ole absolutisti, ja hänen vaimonsa juoksee myös.