Uutiset

Raittiustyö elvytettävä

Kaikki tiedämme kuinka alkoholin käytön jatkuva kasvu on eräs suurimmista uhkista, joka vaarantaa yhteiskuntamme ja sen kansalaisten tulevaisuutta.

Oli ihmeellinen sattuma, että 20.9.2005 oli sekä Helsingin Sanomissa että Hämeen Sanomissa kummassakin varsin hyvät kirjoitukset. Edellisen kirjoitus oli mielipidesivulla. Sen olivat laatineet kuopiolaiset tutkijat. Hämeen Sanomissa asiasta kirjoitti Susanna Kinnari-Kuparinen. En ryhdy niitä tässä selostamaan. Ja muutama kohta oli myös sellainen, jota en itse allekirjoittaisi.

Mutta – itse olisin ottanut keskusteluun vielä yhden näkökohdan. Eli sen kuinka meillä julkisuudessa ja erityisesti televisiossa monissa ohjelmissa vähätellään alkoholin kielteisiä vaikutuksia. Nauretaan alkoholivitseille.

Ei siis ihme, että varsinkin nuorison keskuudessa alkoholin käyttö lisääntyy. Olisin sitä mieltä, että raittiustyö aivan perinteellisenä asiana olisi elvytettävä uudelleen. Yhteiskunnan pitäisi tuntea siitä työstä vastuuta.

Juhonpoika

Hämeenlinna