Uutiset

Rakennushuijauksia tehnyt vangittiin

Hämeenlinnalainen 61-vuotias rakennushuijari on vangittu epäiltynä kolmesta törkeästä petoksesta ja yhdestä tavallisesta petoksesta. Mies on aiemmin tuomittu vastaavista petoksista, mutta hän on jatkanut toimintaansa.

Mies on tehnyt sopimuksia rakennusten purkamisesta tai uuden rakentamisesta, mutta rahaa saatuaan kadonnut tavoittamattomiin. Joissakin tapauksissa työ on aloitettu, mutta aina ei ole tehty mitään. Kaikissa tapauksissa mies on tehnyt sopimukset yksityishenkilönä, eikä hänellä ole mitään yritystä.

Esitutkinnassa on saatu muilta viranomaisilta tietoja siitä, että nyt tutkittavana olevien rikosten lisäksi on muitakin vastaavia tapauksia, joita asianomistajat eivät ole vielä ilmoittaneet poliisille. Poliisi toivoo niistä ilmoituksia, jotta jutut saadaan tutkittua kerralla.

Mies vangittiin Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa. Juttuja tutkii Päijät-Hämeen poliisi ja juttu käsitellään myös siellä käräjillä.

Mies on tuomittu kolme eri kertaa ehdolliseen vankeusrangaistukseen samanlaisista petoksista. Lisäksi yksi vastaava juttu on syyteharkinnassa Rovaniemellä ja toinen Itä-Uudellamaalla.

Mies on aiheuttanut sopimuskumppaneilleen kymppitonnin kahta puolta olevia vahinkoja muun muassa saatuaan etumaksua rakennustarvikkeiden ostamiseen tai aiheutettuaan purkutöissä määräaikojen ylityksiä ja jätettyään purkujätteiden hävittämiskuluja maksamatta. (HäSa)