Uutiset

Rakentamisen asiantuntija koulujen alakattojen romahduksista: Katto ei ole vaihdettava osa – sen pitää kestää koko rakennuksen iän

Koulut ja muut rakennukset pitää tehdä niin hyvin, että ne kestävät vuosikymmenten ja jopa vuosisatojen käytön, asiantuntija toteaa. Tämä luokkahuone ei liity viime viikkoina uutisoituihin sisäkattosortumisiin.

– Tällaisella kostealla säällähän kattojen pitäisi päinvastoin pysyä entistä paremmin kiinni, kun rakennusmateriaalit, kuten puu, turpoavat, vastaa Rakennusteollisuuden johtaja Jukka Pekkanen kysymykseen, onko loppusyksyn säillä jotain tekemistä viime viikkojen koulujen sisäkatto-ongelmien kanssa.

Kirkkonummen Veikkolassa koulun luokkahuoneen sisäkaton uutisoitiin maanantaina olleen romahtamaisillaan. Koulun rehtorin mukaan siellä oli irronnut osia ja levyjä roikkui katossa.

Oulunkylän ala-asteella Helsingissä puolestaan romahti yhden luokan katto pari viikkoa sitten.

Pekkanen toteaa, ettei hän tunne uutisoituja tapauksia tarkemmin, eikä voi ottaa niihin suoraan kantaa.

– Yleisellä tasolla tällaisten alakaton romahtamisten aiheuttajia ovat suunnitteluvirhe, huolimattomasti tehty työ ja leväperäinen työmaavalvonta, hän sanoo.

Pekkasen mukaan katon kiinnityksessä on voitu käyttää tarpeellisten ruuvien sijaan nauloja, jolloin kitka jää vain liukupintakitkaksi.

Oulunkylässä katon vasta valmistuneessa remontissa oli käytetty ruuvien sijasta juuri sileitä nauloja.

Myös kiinnitysruuvien liian pitkä kiinnitysväli voi aiheuttaa romahdusriskin.

– Nämä seikat pitäisi huomata rakennusvaiheessa, ja vaatia tarvittaessa tehtäväksi uudelleen.

Pekkasen mukaan katon pitää kestää koko rakennuksen eliniän.

– Ei katto ole mikään vaihdettava osa, vaan se pitää kestää koko rakennuksen käyttöajan.

Kirkkonummella romahdusvaarassa ollut luokan sisäkatto sijaitsee 1980-luvun puolivälissä rakennetussa koulun osassa.