Kolumnit Uutiset

Raketissa markka oli enemmän

Taannoinen uutinen Marks & Spencerin tulosta ja Sokoksen loppumisesta sai minut muistelemaan ääneen vanhoja Hämeenlinnan keskustan liikkeitä. Hetken kuunneltuaan nuorehko työkaveri kysyi, missä se Centrum sijaitsikaan.

Siinähän se oli, Sokoksen naapurissa. Liikkeestä toiseen kuljettiin ulkokautta ja kauppojen avoimissa oviaukoissa lämmin ilma puhalsi vasten kasvoja.

Sokos oli täyden palvelun tavaratalo ja täytti kaikki kolme kerrosta. Esimerkiksi yläkerrassa oli vaateosastojen lomassa suosittu kahvio ja alakerrassa iso kodintarvikeosasto.

Myös Centrumissa oli monenlaista osastoa. Sittemmin Centrumin korvasi Bene Bene -niminen liike, jonka taival jäi kaiketi lyhyeksi tai ainakin muistikuvat siitä ovat jääneet vähäisiksi.

Vanhasta Sokoksesta ja Centrumista muotoutui ajanoloon Kauppakeskus Linna, kun rakennusten väliseinään puhkottiin kulkuaukkoja ja vanhoja tiloja jaettiin moneksi pienemmäksi.

Kun kauppakeskus Goodman lokakuussa avaa ovensa ja imee sisäänsä 70 yritystä, on meidän alkuasukkaidenkin syytä päivittää tietomme siitä, missä mikäkin liike sijaitsee.

Vanhalla, aivojen muistilokeroihin syöpyneellä liikekartalla ei tee enää mitään. Muistikarttaan on kuitenkin jäänyt muita selkeämmin muutama merkintä.

Sokoksen kulman takana Hallituskadulla palveli vielä 1980-luvulla vaatetusliike Niku, jonka pohjakerroksen lasten- ja nuortenosastolla tuli käytyä ostoksilla.

Sieltä ostin ensimmäiset oikeat farkkuni ja pikkuveljelle hankittiin Luhdan ulkoiluasu, joka ristittiin Keke-puvuksi. Vaatemerkin mannekiinina oli vuonna 1982 formuloiden maailmanmestaruuden voittanut Keke Rosberg.

Toisella puolen katua, elokuvateatteri Maximin yläpuolella oli sen ajan tarjoustavaratalo, sekalaista vaatetavaraa ja muuta tarpeellista myynyt Skotti.

Hallituskadun mäessä, nykyisen Valintatalon yläkerrassa taas oli pieniä yrityksiä saman katon alle koonnut Shoppitori, jonka käytävillä kannatti seikkailla varsinkin jouluostoksilla.

Ja Sibeliuksenkadun mäestä löytyi tietenkin kirjakauppa Elbe, jossa meitä lapsia kiinnostivat lähinnä lelut ja erityisesti sähköjunaradat.

Yksi liike on vielä pakko mainita. Vanhempieni kaappien kätköistä löytyi hiljattain muovikassi, jonka kyljessä komeili sininen rakettimies ja mainoslause “Raketissa markka on enemmän”. Kovin näytti pieneltä ja kapoiselta tuon ajan muovikassi nykyisten hehtaarisäkkien rinnalla.

Raketin levyosastolta löytyi Finnhitsejä ja kenkähyllystä talvisaappaat, joiden korkoja opettajani paheksui. Grillistä ostettiin kokonainen kypsä broileri ja kotiin lähtiessä saattoi saada pehmismyyjältä jätskin kinuskikuorrutuksella.

Raketista tuli sittemmin Raketti-Anttila ja pelkkä Anttila sekä edelleen Hämeensaaren Citymarket. Aikanaan jättikokoiselta, uuden aikakauden tavaratalolta tuntunut liiketilakin on jäänyt johonkin laajennuksia kokeneen rakennuksen uumeniin.