Kolumnit Uutiset

Rankat tarinat täytyy kertoa

Saijan adoptioperhe hajosi, kun hänen poikansa käytti hyväksi pikkusiskoaan (HS 11.11.16). Thaimaasta Suomeen adoptoitu poika päätyi lopulta vankilaan (ESS 23.10.16).

Kaksi otsikkoa, jotka itkettävät. Kaksi tarinaa, jotka täytyi silti kertoa. 

Adoptio on pääsääntöisesti myönteinen käännekohta lapsen ja ottovanhempien elämässä. Tutkimukset tukevat maalaisjärkeä: lapsen on parempi kasvaa perheessä kuin laitoksessa. 

Silti kaikki adoptiotarinat eivät ole onnellisia. Kansainvälisesti adoptoidut lapset tulevat useimmiten karuista olosuhteista. Joskus taustalla on niin paljon pahaa, ettei mikään rakkauden ja avun määrä tee enää eheäksi. 

Suomeen on adoptoitu noin 4500 lasta ulkomailta. Huostaanotettujen adoptiolasten määrästä ei ole tilastoa. 

Kansainvälisten adoptioiden määrä on viime vuosina vähentynyt. Se johtuu muun muassa luovuttajamaiden kohentuneesta elintasosta kuten Kiinassa, turvallisuustilanteen heikentymisestä (Etiopia) ja adoptiolainsäädännön uudistamisesta (Kenia).

Pienet vauvat sijoitetaan yleensä synnyinmaansa perheisiin. Kansainvälistä adoptiota odottavilla lapsilla on erityistarpeisia ja he ovat iältään vanhempia kuin vielä kymmenkunta vuotta sitten. Esimerkiksi neljävuotiaalla voi olla pitkäkin sairaushistoria ja monia traumaattisia kokemuksia.

Sydänjuuria kärventävät surulliset adoptiotarinat täytyy kertoa, jotta adoptiolapsesta haaveilevat tietäisivät, että vanhemmuus voi olla rankkaa. Joskus alkuvaikeudet eivät laannu.

Surulliset tarinat täytyy kertoa, jotta sote-uudistuksia murehtivat viranomaiset, sosiaalityöntekijät ja varhaiskasvattajat ymmärtäisivät, että adoptioperheet tarvitsevat erityistä tukea. Aina. Silloinkin kun menee hyvin. 

Vaikeista adoptioista täytyy kertoa, jotta adoptiovanhemmat osaisivat hakea apua. Niin ajoissa, kesken kriisin kuin myrskyn jälkeenkin. Tietoisuus apumahdollisuuksista on vanhempien vastuulla, koska käytännöt vaihtelevat kunnittain eioosta viiden tähden palvelupalatsiin.

Herkkiä korvia, lämpimiä sydämiä, joustavia rakenteita, pulmien ennaltaehkäisyä ja yksilöllistä tukea. 

Näitä tarvitaan onnellisten adoptiotarinoiden synnyttämiseen. Esimerkkejä on helppo löytää: muun muassa voimistelija Simone Biles (USA), taitoluistelija Florent Amodio (Ranska), voimanostaja Vanessa Torres (Suomi) ja näyttelijä Miika Laakso (Suomi).

Jotta uusia menestystarinoita syntyisi, on pakko ymmärtää, että adoptio ei ole sairaus eikä edes diagnoosi. Se on tapa tulla perheeksi. 

 

Tia Yliskylä
tia@tiayliskyla.fi
Kirjoittaja on hämeenlinnalainen viestintävalmentaja.