Uutiset

Rapala houkuttelee saalista

Uistinvalmistaja Rapala VMC osti hiljattain enemmistön suksifirma Peltosesta. Tällä viikolla saaliina olivat Marttiinin puukot Rovaniemeltä.

Olin kuvitellut, että Rapala olisi jo aikapäiviä sitten uinut kokonaan ulkomaille lastuna globalisaation laineilla. Yhtiön pääkonttori on kuitenkin yhä itsepintaisesti Asikkalassa. Hämeenlinnasta ei tarvitse loikata kuin parin pitäjän yli niin päästään legendan synnyinrannoille.

Tuotantoaan Rapala on toki siirtänyt rajustikin halvan työvoiman maihin, mutta suomalaisuus on säilynyt omistuksessa ja vähintäänkin mielikuvissa. Ehkä se onkin elinehto. Myyttinen perämetsäläisyys myy.

Lauri Rapala veisti puu-uistimillaan jo 1930-luvulta alkaen mainetta itselleen ja myöhempää omaisuutta jälkeläisilleen. Janne Marttiini ehti aloittaa puukonteon jo edellisellä vuosikymmenellä.

2000-luvun Suomi kaipaa uusia laurirapaloita ja jannemarttiineja. Kaksikon opetus on sellainen, että ensin pitää osata oikeasti tehdä jotakin. Vain siten voi syntyä uutta tuotannollista toimintaa.

Nyky-Suomesta surullisen tuttu seminaarien sanahelinä ja loputon toisilleen kumartelu ei elätä muita kuin arvaamattoman määrän kehitysjohtajia ja pienempiä nilkkejä.

Rapalan tarina alkoi puunpalasta, tinapaperista ja sulatetusta filminpalasta. Lakkaan ei kertoman mukaan Rapalalla ollut aluksi varaa.

Sittemmin rapalasta on tullut yleisnimi vaapuille, joita on markkinoilla jos jonkinlaisia.

Rapalan tehtaat eri puolilla maailmaa syytävät kalavesille jatkuvasti käsittämättömät määrät uistimia ja muita kalastustarvikkeita. Todennäköisesti liikemerkki on Nokian jälkeen tunnetuimpia suomalaisia.

Tuotteena Rapala on nerokas. Alan harrastajalle ei ole niitä koskaan liikaa. Keräilyllähän ei ole mittaa, ei määrää. Lisäksi suosikkivieheellä on ikuinen taipumus jäädä uppotukkiin, kivenkoloon tai jättitaimenen leukaperiin. Aina löytyy syy ostaa uusi rapala.

Kotitekoisistakin tekeleistä on sen verran kokemusta, että on pakko arvostaa oikeiden tekijöiden taitoa saada kalanhoukutin uimaan oikeaoppisesti, nimensä mukaisesti vaappumaan, ei vääntelehtimään.

Äkkiseltään voisi helsinkiläisten luonnosta ja elämästä vieraantuneiden taloustoimittajien tavoin äimistellä, miten kalastusfirma eksyy kaupoille suksitehtaalle ja puukkopajalle. Mantran mukaan pitäisi keskittyä ydinosaamiseen ja karsia rönsyt pois.

Selitys Rapalan saalistukseen on luonnollinen: kalastajakin tarvitsee sukset, etenkin talvella, ja puukko pitää olla aina mukana muuhunkin kuin saaliin fileoimiseen.

Marttiinin puukkoa olen yleensä pitänyt lähinnä selänrapsuttimena, mutta kyllä Ilvespuukolla hätätilanteessa pärjää. Iso lapinleuku taas herättää, jos ei kunnioitusta, niin ainakin hilpeyttä. On se sen verran turha kapistus ainakin etelän ihmisille.