Uutiset

Rapusaalis jää odotettua köyhemmäksi

Tämänvuotinen rapusaalis jää Suomessa odotettua kehnommaksi. Ruokapöytiin päätynee reilut kolme miljoonaa saksiniekkaa, eli suunnilleen saman verran kuin viime vuonna. Ennen kautta määrän toivottiin olevan lähempänä viittä miljoonaa.

Rapujen vähyys johtuu pienestä poikasmäärästä muutaman vuoden takaa.

– Eteläinen Suomi kärsii vuosien 2002-03 lamasta. Silloinen kylmä alkusyksy ja pirun pitkä talvi heijastuu tänne asti, kertoo kalatalousneuvoja Petri Mäkinen Hämeen kalatalouskeskuksesta.

Rapuruttokin on tehnyt tuhojaan viime vuosien malliin. Esimerkiksi Hämeessä ruttoa on lähes joka järvessä.

Mäkinen lohduttaa herkuttelijoita sillä, että monessa järvessä raputilanne on viimevuotista parempi, ja että ensi kaudesta on odotettavissa varsin antoisa. (HäSa/STT)