Uutiset

Räsänen ei puolusta vääryyttä kärsinyttä

Kansanedustaja, puoluejohtaja Päivi Räsänen (kd.) ihmettelee, miksi häntä syytetään siitä, ettei hän ottanut kantaa yksittäisen kirkkoherran sukupuolenvaihdokseen (HäSa 10.4.).

Juuri siksi, ettei hän ole ottanut kantaa. Hän on kristillisdemokraattien puheenjohtaja ja juuri siihen puolueeseen liittyvät mielellään kirkkoon kuuluvat henkilöt. Marja-Sisko Aallon tapauksessa ei ole kysymys yksittäisestä kirkkoherrasta, vaan 600 seurakuntalaisesta, jotka vaativat kirjelmässään kirkkoherran erottamisesta.

Kristillisdemokraattien puheenjohtajan olisi pitänyt puolustaa kirkkoherraa kissankokoisella tekstillä noita 600 vastaan, koska kirkkoherra ei syyllistynyt minkäänlaiseen virheeseen eikä vääryyteen. Sen sijaan nuo 600 ihmistä syyllistyvät ymmärtämättömyyteen, tekopyhyyteen ja väärään tuomitsemiseen. Siitä kristillisdemokraattien ei olisi pitänyt vaieta jo oman etunsa takia.

Yhä suurempi määrä ihmisiä eroaa kirkosta, koska tavallinen ihminen hyväksyy luonnossa tapahtuvat virheet eikä syytä siitä ihmistä.

Kristillisdemokraattien ei pitäisi vaieta kirkonkaan virheistä, kuten suhtautumisesta poikkeavaan seksuaalisuuten tai aborttiin, jotka ovat ihmisten yksityisasioita. Ylimalkaan tuomitsevaisuutta pitäisi välttää.

Puheenjohtaja Räsänen kirjoittaa palstametreittäin ihmisten yksityisyyteen kuluvista kotiasioista. Mikään ei ole sen helpompaa kuin neuvoa toisten elämää.

Seurakuntalainen, toistaiseksi

Hämeenlinna

Päivän lehti

5.6.2020