Uutiset

Rataennätys ja "kartanon erikoinen" ensikertalaisen saldona

Sana ”golf” saa ensialkuun karvat pystyyn. Kun eteen liittää sanan ”frisbee”, mielenkiinto jo herää. Sitähän on viskonut jokainen. ”Tämä on pala kakkua”, ajattelen ajaessani Hauholle Wuolteen kartanoon testaamaan upouutta 9-reikäistä frisbeegolfrataa.

Hymyni hyytyy, kun kuulen, että radan on suunnitellut kolminkertainen frisbeegolfin suomenmestari, kilpapelaaja Jussi Meresmaa. Hänellä on myös hallussaan frisbeenheiton suomenennätys, 177 metriä.

Hänenkö edessään joudun tulikokeeseen? Kyllä vain. Pienen sääntöbriiffauksen jälkeen marssimme kentälle monen muunkin uteliaan silmäparin lähtiessä seuraamaan pelin etenemistä.
Tasaista par 4:ää…

Ensimmäinen väylä näyttää helpolta. Maalikori seisoo keskellä avonaista peltoa 55 metrin päässä laatoitetulta tiiaus-alueelta, josta aloitusheitto, draivi, suoritetaan. Puut ja pensaikot ovat melko kaukana. Hyvä, hyvä!

Meresmaa näyttää ensin mallia valittuaan aloitukseen sopivan frisbeen, draiverin. Koekaniinia hän neuvoo aluksi pidättäytymään perusheitossa.

– Käsi suorana taakse, naama taakse, paino 99-prosenttisesti takajalalle ja frisbee viedään rinnan kohdalta eteen. Pitää pitää tukevasti kiinni. Heittää voi vauhdin kanssa tai ilman, neuvot kuuluvat, ja mestarin elkein hän viskoo pelivälineen lähelle maalikoria.

Samaan syssyyn hän esittelee mitä moninaisimpia tapoja saada frisbee liitämään. On rolleria ja backspinniä ja ties mitä. Ei voi kuin ihailla.

On minun vuoroni koettaa.

– Tärkeää on sulava liike ja suht´ nopea käsi. Pidä kiekko suorana. Matalat heitot ovat parempia kuin korkeat, valmentajani hihkuu vielä viimekäden neuvoja.

Ei auta kuin heittää ja toivoa parasta. Frisbee lentää noin kolmasosan matkasta, mutta kohtuu suoraan. Väylän par on 3. Ennen ensimmäistä puttia minua ohjeistetaan pitämään rintamasuunta koria kohti, polvi lukossa ja käsi suorana. Maalikorin ketjut kilahtavat ja frisbee pysyy sisällä. Selviän ensimmäisestä väylästä tuloksella par 5.

– Se on koekaniinille hyvä tulos, Meresmaa lohduttelee.

Seuraavat neljä koko ajan vaikeutuvaa väylää, joiden par on 2 tai 3, selvitän par 4:llä. Uskallanpa kokeilla kämmenheittoakin, joka on vähän kuin heittäisi kivellä leipiä veteen.

– Ei pöllömpi, ei pöllömpi. Meillähän on täällä lahjakkuus, Meresmaa innostuu.

…ja jotain ihan muuta
– Nyt tulee todellinen tulikoe. Jos tästä otat nelosen, niin tarjoan oluen klubitalolla, Jussi Meresmaa pelottelee, kun saavumme kuutosväylälle, jonka maalikori häämöttää 105 metrin päässä.

Ja oikeassahan tuo pirulainen on. Välillä frisbeeni lentää risusavotan jäljiltä olevaan rankapinoon, välillä olen jumissa ison maavallin takana. Par-tulokseni väylältä onkin surkea 7, vaikka 3:llakin olisi voinut selvitä. Välillä livahtaa kirosanakin, vaikka sitä ei pelin herrasmiessäännöissä sallita.

Sitten väylät siirtyvät metsän siimekseen, ja frisbeeni kapsahtelee tasaisesti puuhun – välillä onnekkaasti, välillä ei. Onnetar ei kuitenkaan hylännyt minua kokonaan, sillä väylällä kahdeksan saan ”kartanon erikoisen”: onnistun tekemään noin 15 metrin päästä harvinaisen heiton, jossa frisbee putoaa maalikoriin yläkautta, mutta pelin sääntöjen mukaisesti.

– On se näköjään mahdollista, sanoo Meresmaa, joka kertoo sen virallisissa peleissä olevan lähes mahdotonta maalikorin erilaisen rakenteen vuoksi.

Itse tuulettelen saavutustani hihkuen ja pomppien kädet ilmassa suuren kiven päällä.

Sitten viedäänkin jo viimeistä väylää. Liika yrittäminen kostautuu, ja par 3:ksi merkitty väylä ottaa kuusi heittoa.

– Olit tasainen pelaaja ja alusta asti juonessa mukana. Lähipeli oli parempaa kuin aloitus. Draiverin hallinnassa on vielä opettelemista, empaattinen Meresmaa antaa palautetta.

Itse nautin pelin leppoisasta meiningistä, jossa on kilpailuhenkiselle sopivasti haastetta.

Suurin syy iloita on tekemäni rataennätys, mikä oli todella helppoa – olinhan radan ensimmäinen kiertäjä. Selvisin radasta 44 heitolla. Tunnustettakoon, että radan par on 27. (HäSa)