Uutiset

Ratsastajat huippuopissa

Alaspään ratsastuskeskuksessa Hämeenlinnassa saatiin nauttia torstaina ja perjantaina suomalaisesta huippuvalmennuksesta, kun kouluratsastuksen suomenmestari Eevamaria Porthan-Broddell jakoi kokemustaan nuoremmilleen.

Opetuskeikkoja mestariratsastaja kertoo tekevänsä muutaman kuukaudessa, mutta Hämeenlinnassa hän oli nyt ensimmäistä kertaa. Aivan lähellä kantakaupunkia sijaitsee kuitenkin paikka, joka oli hänen lapsuutensa tukikohta.

– Vietimme aina kesät Hauholla Ilorannan täysihoitolassa. Siellä olen aloittanut ratsastuksenkin, hän kertoo.

Yleensä Porthan-Broddell pitää yksityistunteja yhdelle ratsukolle kerrallaan, mutta Alaspäällä hänen opastuksessaan kenttää kiersi kolmekin ratsukkoa samaan aikaan. Opetuspäivän hän aloitti aikaisin aamulla ja jatkoi iltapäivään asti.

– Tämä on ollut minulle erilaista kuin normaalisti. On rankkaa puhua monta tuntia yhteen menoon. Äänihuulet väsyvät, mutta pää kyllä pysyy virkeänä. Kiva on aina nähdä uusia kasvoja, ja jos he saavat opetuksestani oivalluksia, se palkitsee. Ihmiset oppivat eri tavalla, toinen omaksuu asian ensimmäisellä kerralla, toisille täytyy sanoa sama kymmenen kertaa, ja jotkut oppivat kiertotietä, hän kertoo.

Porthan-Broddell on voittanut kouluratsastuksen suomenmestaruuden kahtena vuonna peräkkäin, ja hän on lajin hallitseva mestari. Seuraava iso kilpailu hänellä on edessään elokuussa, kun Saksan Aachenissa pidetään EM-kisat.

– Siellä tavoitteenani on ylittää itseni, ratsastaa ennätyspisteeni ja päästä semifinaaleihin, hän sanoo.

Hämeenlinnassa Porthan-Broddell oli Tawast Riders -seuran kutsusta. Alaspään ratsastuskoulusta tunneille osallistui kuusi oppilasta koulun hevosilla ja kolme tallin yksityisillä hevosilla, loput parikymmentä osanottajaa tulivat muualta.

– Seuran hallituksen jäsen Birgitta Salminen teki ison työn, että onnistuimme saamaan Porthan-Broddellin vieraaksemme. Valmennukseen olisi ollut todella paljon tulijoita. Toivommekin, että saisimme hänet vielä uudelleen tänä vuonna Hämeenlinnaan, Alaspään ratsastuskoulun yrittäjä ja Tawast Ridersin entinen puheenjohtaja Terhi Koivula kertoo.

Koivula ihasteli kentän laidalla, miten hyvin Porthan-Broddell ottaa huomioon jokaisen ratsastajan tason ja opastaa kutakin henkilökohtaisesti. Hän itsekin uskoo löytäneensä taas uusia työkaluja omaan opetukseensa ja erilaisten hevosten kanssa työskentelyyn.

– Kokenut ratsastaja voi tuoda aina jotakin uutta ja sanoa asioita eri tavalla. Ratsastaminen vaatii vuosien hienosäätöä, ja asiat täytyy kuulla tuhansia kertoja, jotta selässä pystyy istumaan häiritsemättä hevosta ja vaikuttamaan sisältä päin sen liikkeisiin. Hevosen kanssa pitää kommunikoida koko ajan, Koivula selvittää.

Nuorin valmennukseen osallistunut ratsastaja oli Koivulan oma oppilas Ulpu Huusko. Hänellä on opettajansa mukaan erityistä lahjakkuutta lajiin.

– Ulpulla on hyvä keskittymiskyky ja hän hahmottaa hyvin tilan, Koivula kehuu.

Tawast Riders on perustettu vuonna 2011, ja sen tavoitteena on kehittää harrastus- ja kilpailutoimintaa hevosten parissa monipuolisesti Hämeen alueella. Vuonna 2012 seura valittiin Suomen Ratsastajainliiton valtakunnalliseksi vuoden ratsastusseuraksi, ja vuonna 2014 se sai sinettiseuratunnustuksen laadukkaasta nuorisotoiminnastaan.

Harrastajia Tawast Riders -seurassa on noin 150. Puheenjohtajana toimii Sanna Koskenmäki. HäSa

Asiasanat

Menot