fbpx
Uutiset

Ratsuhevosia pienoiskoossa

 

Suomessa miniatyyrihevosia on melko vähän ja kasvattajia vain muutama. Janakkalassa Krista Taipale-Kovalaisen tallista löytyy tällä hetkellä neljä miniatyyrihevosta ja ainakin yhden cockerspanielin kokoisen varsan pitäisi nähdä päivänvalo kesä-heinäkuussa. Tantta-tamman vatsassa potkitaan jo kovaa. 
 
– Hankin tammat vuosi sitten ja ihastuin niihin niin paljon, että puolen vuoden päästä hankin vielä kaksi oriakin. Vaikka nämä ovat pieniä, ne eivät ole poneja vaan oma hevosrotunsa, Krista Taipale-Kovalainen kertoo.
 
Tallin muiden hevosten keskuudessa pienet tulokkaat aiheuttivat aluksi hämmennystä.
 
– Ne saivat hepuleita, eivät kai oikein tienneet mitä otuksia nämä ovat, Taipale-Kovalainen nauraa.
 
Tantta-tamma esimerkiksi aiheutti hämmennystä köpöttelemällä ison hevosen vatsan alta.
Miniatyyrihevonen on rakenteeltaan kevyt ja siro sekä pienipäinen: ratsuhevonen pienoiskoossa. Pienin Janakkalassa asuvista hevosista painaa noin sata kiloa. Minihevosella voivat ratsastaa pienet lapset, rotu jaksaa kannatella noin 20-kiloisen ratsastajan. Pienissä kärryissä ne voivat vetää 80-kiloista kyytiläistä.
 
Minihevosten kanssa voi myös harrastaa agilitya tai osallistua Match Show -kilpailuun. Yhdysvalloissa minihevosia on kokeiltu myös opaskoiran sijaisina: sisätiloissa ne liikkuvat töppöset jalassa.
 
Ruokinta on tarkkaa puuhaa
 
Minihevoset ovat fiksuja, kilttejä ja rauhallisia luonteeltaan ja niiden voi huoletta antaa leikkiä lasten kanssa. Ne mahtuvat myös sisään leikkimökkiin.
 
– Niiden kanssa on helppo liikkua, eivätkä ne yleensä pelkää mitään. Kovaa ne kyllä menevät, ainakin taannoin kun pääsivät karkuun, Taipale-Kovalainen kertoo.
 
Pakkastakin minihevoset kestävät hyvin, toisin kuin vetoa ja sadetta. Niiden ruokkiminen onkin sitten tarkkaa puuhaa. Minihevoset syövät vähän, eikä niille saa antaa porkkanoita tai muita herkkupaloja.
 
– Nämä syövät todella vähän, päivässä yhden siivun kuivaa heinää ja kourallisen väkirehua. Mitään herkkupalojakaan niille ei saa antaa, koska ne saavat herkästi ähkyn, joten ruokinnan kanssa on oltava tarkkana.
 
Pienille hevosille kaikki tarvikkeet on tietenkin hankittava pienoiskoossa loimista alkaen. Suomessa tarvikkeita ei ole kuitenkaan ihan helposti saatavissa. Näyttelyriimutkin oli tilattava Yhdysvalloista asti.
 

Menot