Uutiset

Rättikäsitöistäkin jalostuu taidetta

Anu Tuomisen näyttely on hykerryttävä oivallusten kokoelma.

kuvataide

Kun Anu Tuominen (s.1961) vuonna 2003 palkittiin Ars Fennicalla, kirjoitti palkinnon saajasta päättänyt Venäläisen taiteen museon Nykytaiteen osaston johtaja Aleksandr Borovski: ”…Anu Tuominen auktorisoi jokapäiväistä, arkista, profaania. Mutta tekijyys on alkuperästä.”

Profaanin Borovski sijoitti erityisesti naisellisen ja kodin sfääriin, keittiöön ja kotitalouteen. Materiaalisella tasolla se tarkoittaa mm. astioita, lankoja, nappeja ja postikortteja, jokapäiväisellä rituaalisella tekemisen tasolla ompelemista, ruuan valmistusta, lasten kasvattamista tai postikorttien lähettämistä.

Anu Tuomisen näyttely Hämeenlinnan Taidemuseon Lohrmann-makasiinin yläkerrassa on hykerryttävä oivallusten kokoelma. Näyttely avautui samoihin aikoihin kuin ideapark, mutta kaupallisuuden ja kulutuksen nopeasta hysteriasta poiketen se on täynnä hiljaista ideaa. Oikeaa ideaa, johon liittyy myös valmiiden materiaalien kierrätys.

Köökki, koulu

ja käsityö

”Kuten naisten käsitöissä on vanhastaan ajateltu olevan, myös Tuomisen koko taiteessa on jatkuvuuden, hitaan variaation, kärsivällisyyden, lenkkiytymisen meininki.” Pessi Raution luonnehdinta on osuva. Se yhdistää myös arkisen tekemisen idealenkkien jatkumoon.

Käsityö ja älyllinen käsitteellisyys solmivat lämpimän ja helposti avautuvan liiton, jota ripaus nostalgiaa vielä pehmentää ja joiden avaimina toimivat usein teosten nimet.

Arki saattaa kuitenkin ylevöityä ja nousta korkeuksiin kuten villasormikkaiden parvi tai vanhat sukset, joiden olakseen on ripoteltu helmiä: on syntynyt teos Tähdin valaistu. Voisi yksinkertaisesti puhua kauniista oivalluksesta.

Runsas vuosi sitten Hämeenlinnan Taidemuseon Engel-rakennuksessa oli esillä Vexi Salmen taidekokoelma. Mukana oli myös Anu Tuomisen teos Värioppi, joka kertoo taiteilijan teosten abstraktimmasta tai teoreettisemmasta puolesta, joka kuitenkin niveltyy arkipäivän esinemateriaaliin ja käsityöhön. Osana ideoiden maailmaa sekin puoli on esillä Kesäpäivät talviunta-näyttelyssä. Pieniin töihin saattaa sisältyä paljon.

Kesäpäivät talviunta-näyttely on kuitenkin selkeästi räätälöity sille varattua tilaa varten ja mm vanhan rakennuksen ikkunasyvennykset on käytetty vaikuttavalla tavalla hyväksi. ”Kokoelma” saa irtonaisen ja väljän sävyn, joka kuitenkin kietotuu kuin vaivihkaa sisältöä ohjaavaan systemaattisuuteen.

Pekka Helin