Uutiset

Rauha tarvitsee johtajuutta

Entisen puolustusvoimain komentajan Gustav Hägglundin kirja Leijona ja kyyhky on herkullista luettavaa jo siksikin, että Hägglundin suuri ego tekee tekstistä ajoittaan huvittavaa, jopa naiivia. Suuret johtajat ovat usein isoja narsisteja, mutta Hägglundin vertaaminen marsalkka Mannerheimiin tuntuu sopimattomalta. Itsenäisyytemme lukoksi muodostuneet talvi- ja jatkosodan ihmeet ovat asioita, joita sotaa käymätön sukupolvi ei voi kauttaaltaan ymmärtää. Kunnioittaa kylläkin.

EU:n sotilaskomitean puheenjohtajana eläköityneen Hägglundin pohdinnat kansainvälisestä tilanteesta ovat ajankohtaista päänsärkyä. Maailmanlaajuisesti sodan käsitteet ovat muuttuneet radikaalisti viime vuosien aikana. On vaikea sanoa, mikä on todellista valtioiden välistä sotaa, vai onko yhä useammin kyse jopa kansanmurhista tai silkasta terrorismista.

Ymmärtääkseen huomista on katsottava historiaan ja maantieteeseen kuten Paasikivi opetti. Joissakin tapauksissa kansojen rauhanomainen rinnakkaiselo on mahdoton yhtälö. Balkanin niemimaan verisen historian viimeinen episodi vei yli 300 000 ihmishenkeä, Afrikassa Ruandan kansanmurha lopetti miljoonan tutsin ja hutun elämän, Irakissa päivittäinen verenvuodatus on mieletöntä. Lista on loputon ja epäoikeudenmukainen, kaikissa tapauksissa ihmisten perusoikeuksia rikkova. Maailmalla on tänäänkin useita kymmeniä sotapesäkkeitä.

Vuonna 1948 syntyneen Israelin ja koko Lähi-idän historia on sotaisen sekava. On vaikea uskoa, että monikansalliset YK-joukot pystyvät ihmeisiin, laajoista aseellisista valtuuksista huolimatta. Kriisien syyt ja seuraukset on haettava syvemmältä. Siinä suhteessa niin Yhdysvaltojen, Euroopan Unionin kuin länsimaisen valtamediankin on syytä katsoa peiliin, jopa sen taakse. Rauhaa ei synny pakottamalla, ilman eettisesti puhdasta johtajuutta.

Ei voi olla niin, että Yhdysvallat ja EU asettuvat aina ”hyvien ihmisten” ja oikean totuuden puolelle. Oppimiskyky Vietnamin, Balkanin tai Irakin sotien suhteen on vähäinen niin presidentti George W. Bushilla kuin Britannian pääministeri Tony Blairilla. Miksi ihmeessä Hizbollahin johtaja Ghaleb Abu Zeinab ottaisi vastaan Barbadoksella lomaansa viettävän Blairin, kun oma kansakunta on osin tuhottu.

Terrorismin torjumiseksi kukaan ei ole löytänyt viisasten kiveä. On vaikea hyväksyä perustuslakeja loukkaavia pidätysoikeuksia, rasistista ihmisten tarkkailua tai salaisia vankileirejä. Yhdysvallat on huono puhemies ihmisoikeusrikkomuksista tai demokratian tärkeydestä. Ei kai voi olettaa, että esimerkiksi Kuuba on terroristinen valtio tai maan kansalaiset ovat erityisen sorrettuja. Yhteiskuntamalli on vaan erilainen, ainakin toistaiseksi.

Suomen osalta on helppo yhtyä Hägglundin ajatuksiin. ”Puolustustahto syntyy, kun ihmisellä on jotain, minkä hän kokee puolustamisen arvoiseksi”. Meillä on ja kansakuntamme on yhtenäinen. Mikään ei ole silti itsestään selvää tai pysyvää. Suomi tarvitsee oman armeijansa huomennakin.

Yhdysvallat on huono puhemies ihmisoikeusrikkomuksista tai demokratian tärkeydestä.