Uutiset

Rautateiden turvallisuutta syytä kohentaa

VR-konserni on pyytänyt Onnettomuustutkintakeskusta tutkimaan uudelleen kaikki viime vuosina rautateillä sattuneet onnettomuudet. Vähintään vuoden kestävä työ on jo aloitettu.

Tällä hetkellä tärkeimpänä työnä on tutkia Kälviällä parisen viikkoa sitten sattuneen, kahden miehen hengen vaatinut tasoristeysonnettomuus.

Suomen rautateillä, lähes 6 000 ratakilometrillä, sattuu vuosittain viitisenkymmentä tasoristeysonnettomuutta, siis keskimäärin kerran viikossa. Viime vuonna näissä kuoli kahdeksan ja loukkaantui 15 ihmistä. Tutkijoiden mukaan kaikki onnettomuudet eivät ole kuitenkaan vahinkoja, sillä muutamassa kysymys on itsemurhasta.

Kokonaan vailla turvalaitteita olevia tasoristeyksiä on edelleen yli 3 000 ja niistä osa sijoittuu rataosuuksille, joissa liikennöidään nopeilla Pendolino-junilla. Vaarallisimmat tasoristeykset ovat niitä, joissa on näkemäesteitä ja odotustasanteet puuttuvat.

Viime vuosina liikenneturvallisuutta lisääviin tasoristeysten poistoihin on käytetty vuosittain 7-14 miljoonaa euroa. Yksi remontti maksaa puolesta miljoonasta miljoonaan euroon. Uudistusten tahti on tuskastuttavan hidas, ellei määrärahoja tuntuvasti koroteta.

Automaattiset puolipuomit maksavat noin 100 000 euroa tasoristeystä kohti, mutta ne eivät estä esimerkiksi jalankulkijoiden tai pyöräilijöiden pääsyä kiskoille. Silti ne ovat parempia kuin ei mitään.

Onnettomuustutkijat etsivät työssään onnettomuuksien syitä ja kartoittavat olosuhteita niiden tapahtumahetkillä. Tutkimuksissa selvitetään myös sellaiset tapaukset, joissa ei ole menetetty ihmishenkiä.

Junakalustoa on uusittu viime vuosina ripeästi. Pendolinojen on sanottu haastavan lentokoneet pitkillä etäisyyksillä. Vaikka junien nopeudet ovat tuntuvasti nousseet, rataverkko on kunnoltaan edelleen dieselvetureiden aikakaudella.

Monissa Euroopan maissa luotijunien käyttämät rataosuudet on aidattu koko matkalta. Suomessa huippunopeuksia voidaan ajaa vain muutamilla rataosuuksilla. VR ei ainakaan ole toistaiseksi kyennyt lunastamaan kaikkia nopeisiin yhteyksiin liittyviä markkinointilupauksiaan.

Kysymys on viime kädessä rahasta. Kun turvallisuusinvestointeihin ei riitä määrärahoja, onnettomuuksien uhkaa ei ole kyetty riittävästi vähentämään. Huippunopeuksia ei kyetä ajamaan, sillä riskejä ei ole mitään syytä ottaa.

Yhden tasoristeysonnettomuuden kustannukset ovat keskimäärin 387 000 euroa. Rahalla voidaan korvata aineelliset menetykset, ihmishengelle tai pysyvälle vammautumiselle ei hintaa voida laskea.

Jos nyt käynnissä oleva tutkimus tuottaa sellaisia tuloksia, että edes muutama tasoristeysonnettomuus voidaan välttää, työ ei mene hukkaan.

Aikanaan kirjoitettavat johtopäätökset sisältävät vaateen, että tasoristeyksistä on päästävä eroon.