Uutiset

Reilut tuotteet pitää etsiä ja vaatia

Hämeen Sanomien lukija lähti kauppaan mielessään ostaa Reilun kaupan tuotteita – mehua, säilykkeitä ja hedelmiä. Pettymys oli suuri, kun juuri mitään ei löytynyt.

Kaupassa on myynnissä kuitenkin noin 1 700 Reilun kaupan tuotetta. Kaikki tuotteet eivät suinkaan löydy jokaisesta kaupasta.

Jukolan K-Marketin hyllyistä löytyy 60 Reilun kaupan tuotetta.

-Tuotteet ovat täällä muiden tuotteiden seassa ja niissä kyllä aina lukee Reilu kauppa, sanoo myyjä Tiina Pohjalainen.

Keskon tavoitteena onkin, että kaikki Reilun kaupan tuotteet on merkitty hintalappuun, jolloin asiakkaan on niihin helpompi tarttua.

On reilua kaakaota, kahvia, teetä, hunajaa, colaa ja mehuja. Erikoisempiakin tuotteita löytyy kuten vanulappuja ja ruokosokerisiirappia.

Siwasta lähti reilu kahvi

Kanakouluntien Siwasta löytyy reilua suklaata ja ruusuja. Myymäläpäällikkö Heli Penttilä sanoo, että viime viikolla piti tulla Reilun kaupan appelsiineja, mutta ne jäivät jostain syystä tulematta.

Reilua kahviakin oli ennen, mutta sitä ei ole enää valikoimassa.

Heli Penttilän mukaan lähikaupan asiakkaat eivät reilujen tuotteiden perään kysele.

Samaa mieltä on K-kaupan Tiina Pohjalainen.

Ruusut ovat hittituote

Miten reilut tuotteet sitten myyvät?

-Reilut tuotteet myyvät samalla tavalla kuin muutkin. Ehdottomasti ruusut ovat suosituimpia, sanoo Siwan Heli Penttilä.

-Reilun kaupan tuotteet eivät seiso hyllyssä, mutta eivät ole hittituotteita. Ruusut myyvät erittäin hyvin, sanoo K-kaupan Tiina Pohjalainen.

K-kauppa jyrää reiluilla tuotteilla

Hämeenlinnalainen Ämyn puheenjohtaja Päivi Lilja on kaupungin virallinen reiluttaja. Hän sanoo, että Reilun kaupan tuotteet tekevät vahvasti tuloaan.

-Mielestäni Tiiriön Citymarketilla on parhaat valikoimat. Esimerkiksi Pirkalla on jo hyvä valikoima Reilun kaupan tuotteita.

Liljan mukaan kysyntä lisää tarjontaa.

-Kysymällä, toivomalla ja ostamalla voi vaikuttaa siihen, mitä kaupan hyllyiltä löytyy.

Lähiruoka ja reilu eivät sulje toisiaan pois

Kauppojen hyllyjen välissä asiakkaat pohtivat, onko sitten reilua ostaa Reilun kaupan tuotteita vai pitäisikö panostaa luomuun ja lähiruokaan. Päivi Lilja sanoo, että monet Reilun kaupan tuotteet ovat sellaisia, mitä ei lähituotantona saa.

-Ja perimmiltään kyse on siitä, mitä arvoja haluaa painottaa. Luomu lähiruoka on eettinen ja hyvä valinta.

Cafe Hoffin ravintolapäällikkö Jenna Kankaanpää sanoo, että suosii omissa valinnoissaan Reilun kaupan tuotteita silloin, kun hinta on sopiva.

-Kahvia, hedelmiä ja suklaata. Mutta lähellä tuotettuakin pitäisi tukea. Sen vuoksi ostan kukat paikallisilta kukkakaupoilta, koska haluan tukea pienyrittäjiä.

Cafe Hoffiin Kankaanpää valitsi kahveiksi Reilun kaupan tuotteita.

-Siksi, koska nämä ovat älyttömän hyviä. Lisäarvona tulee reiluus ja luomu.

Hämeenlinnalainen Tuuli Tiirikkala ostaa joskus Reilun kaupan kahvia ja banaaneja.

-Silloin, kun on aikaa, saatan ostaa Reilun kaupan tuotteita. Kun poikkeaa nopeasti kaupassa, siihen ei ole aikaa. (HäSa)