Kolumnit Uutiset

Reinikaiset takaisin

Poliisiylijohtaja Mikko Paatero on omaksunut poliitikoilta tavan puhua kansalaisille mukavia, sellaisia juttuja, joista he ovat ja mielissään ja joita he haluavat kuulla. Kenties poliisiherra on tullut synnintuntoon tai ainakin uusiin ajatuksiin ehdottaessaan kyläpoliisien paluuta syrjäseuduille.

Poliisi ei ole ehtinyt edellisestä myllerryksestä selvitä, kun päälle on vyörynyt taas uusi organisaatiouudistus. Saadusta palautteesta päätellen kaikki ei ole mennyt ihan niin kuin piti, ja nyt on lepyttelyn aika.

Vanhaan hyvään aikaan, kun Suomessa elettiin vielä auvoisessa lintukodossa, kaukana kavalasta maailmasta, kyläpoliisi oli arvostettu, mutta myös naureskeltu esivallan edustaja kylän raitilla. Poliisikurssien etevimmät värväytyivät kaupunkien poliisilaitoksille, mutta muut lähetettiin maaseudun nimismiespiireihin ja niistä edelleen asemapaikoilleen.

Kyläpoliisi oli todellinen moniosaaja ja perin tarpeellinen yhteisölleen. Kaikkinaisen kurin ja järjestyksenpidon sekä yleisen tapainturmeluksen torjuntatyön ohella hän toimitti monia askareita, jotka eivät kuuluneet varsinaisiin virkatehtäviin.

Moni poliisi hankki lisätienestejä lehti- ja vakuutusasiamiehinä, he myivät hautakiviä, olivat palotarkastajina tai Raha-automaattiyhdistyksen asiamiehinä tyhjentäen pajatsoja ja tuoden uusia iskusävelmiä baarien levyautomaatteihin.

Kyläpoliisit taisivat täyttää myös lomakekammoisten kansalaisten veroilmoitukset, laatia testamentit ja toimittaa perunkirjoitukset.

Sangen usein he olivat niin syvällä yhteisössään, etteivät he panneet lakia ja järjestystä koko ankaruudessaan voimaan. Humalassa ajelevia kylän miehiä he tyytyivät vain vähän torumaan ja pelottelemaan.

– Älkääs nyt ajelko jatkuvasti juovuksissa. Kotio päin sopii kyllä mennä, mutta mitäs sitten sanotte, jos lentävät tai nimismies ilmestyvät paikkakunnalle?

Kyläpoliisit olivat kaiketi tärkeitä ihmisiä. Kun he hävisivät kyliltä, osa turvallisuuden tunteesta katosi, vaikka tosiasiassa yksi mopolla liikkuva ikämies ei tosipaikassa ihmeisiin olisi pystynytkään.

Poliisiylijohtajan ehdotus on saanut julkisuudessa hyvän vastaanoton. Itäpohjoisen lehtien pääkirjoituksissa sitä suitsutetaan kelpo tuumana.

Myös sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) pitää alaisensa ehdotusta ilman muuta tutkimisen arvoisena.

Vastarinnatta ei ajatus kyläpoliiseista kuitenkaan jäänyt. Vastustus tulee yllättävästä suunnasta, poliisien omasta ammattiliitosta. Puheenjohtaja Yrjö Suhonen pitää Paateron ideaa kuolleena syntyneenä eikä hän osaa enää määritellä oikein kylääkään.

Puheenjohtaja Suhonen on kummallinen edunvalvoja, kun hän suoralta kädeltä torppaa jäsentensä työn leppoistamisen. Kyläpoliisina konstaapeli pääsisi varmasti helpommalla kuin Pasilassa passipoliisina.

Toki Suhonenkin tämän tietää, mutta hän tietää senkin, ettei nykyisissä eikä tulevissakaan budjettiraameissa ole väljyyttä edes kyläpoliisien vertaa.

Hänen ei tarvitse liehakoida kansaa ja siksi Suhonen puhuu asioista niiden oikeilla nimillä.