Uutiset

Reittiä kehuivat kaikki

Maratonille voi osallistua ihan tosissaan tai sitten vähän pilke silmäkulmassa. Kumpaakin tyyliä nähtiin, kun 26. Hämeenlinnan Kaupunkimaraton juostiin lauantaina Hämeenlinnan kaduilla. Kymmenelle kilometrille, puolimaratonille ja maratonille osallistuneiden noin tuhannen osallistujan joukkoon kuului sekä totisia kilpaurheilijoita että kuntoilijoita. Yhteistä kaikille oli se, että reitti oli mieluinen.

Kangasalalainen Arja Lehto valmistautui ennen N60-sarjan puolimaratonia venyttelemällä huolellisesti. Lehto hurahti juoksemiseen vähän varttuneemmalla iällä.

-Joskus aikanaan viidenkympin villityksessä aloin tien reunoja juoksemaan. Työ estää harrastusta vielä jonkin aikaa. Sitten kun pääsen eläkkeelle, voin harjoitella oikeasti kunnolla. Se on haaveeni, Lehto jutteli hetki ennen starttipistoolin pamausta.

Lehto juoksee vuosittain useammassa kilpailussa. Tänä vuonna hänellä on jäljellä vielä yksi isompi tavoite.

-Myöhemmin syksyllä juoksen kymmenennen kerran Pirkan hölkkäni, hän sanoi.

Kisan jälkeen Lehto oli onnellinen.

-Reissu oli mukava, eikä ongelmia ollut. Mieli on hyvä, se on päällimmäinen asia, Lehto hymyili.

Vaittinen ylivoimainen puolimaratonilla

Miesten puolimaratonin voittoon kiiruhti Forssan Salaman kokenut Marko Vaittinen. Tällä kaudella jo muutaman maratonin juossut vuoden 2007 suomenmestari käytti reittiin aikaa 1.12.38,4.

-Olen ihan tyytyväinen juoksuun. Lähdin alusta asti muilta karkuun. Edes tämän tasoisia juoksijoita ei näköjään riitä niin paljon, että heitä tulisi kilpailemaan. Suomen juoksun taso on sellainen, että kärjessä on hyviä kavereita lähes joka matkalla, mutta sen jälkeen on iso pudotus. Tämäkin aika on varmaan kymmenen ja viidentoista välissä Suomessa, Vaittinen kertoi.

Parhaimmillaan hän on ehtinyt puolimaratonin aikaan 1.06.21 ja Hämeenlinnassakin matka on taittunut aikaan 1.08.30.

-Keli oli tällä kertaa aika ihanteellinen. Yhdeksän ja yhdentoista kilometrin välillä oli hetki, jolloin tuuli puhalsi vastaan. Reitti on mielestäni mukava. Se on pienipiirteistä. Tällaista juoksee paljon mieluummin kuin isoja teitä, joissa ei ole silmänruokaa lainkaan, voittaja sanoi.

Vaittinen tavoittelee Helsinki City Maratonin yhteydessä juostavalla SM-maratonilla vielä yhtä mitalia pitkälle uralleen. Sen jälkeen 40-vuotiaan uran on määrä päättyä 100 kilometrin MM-kisoihin.

-En ole vielä juossut yhtään ultramatkaa, mutta siihen ura luultavasti loppuu.

Itävallasta Riihimäelle

Yksi kaikkensa antaneista oli Itävallan pääkaupungista Wienistä Suomeen ja Riihimäelle muuttanut Jürgen Siedler. Siedler makoili hyvän tovin Kaurialan kentän ruohikolla juoksun jälkeen.

-Ihan hyvin juoksu kulki, mutta kuukausi sitten Forssassa meni vielä paremmin, vaimon ja työn perässä Suomeen muuttanut Siedler sanoi.

Siedlerin aika oli puolentoista tunnin tienoilla.

-Tässähän tulee hieno olo, ihan kuin filmitähdellä. Onko muita kysymyksiä, itävaltalainen naureskeli Hämeen Sanomien kuvaajan napsiessa kuvia.

”Juoksu oli ihan ookoo”

Naisten puolimaratonin vei nimiinsä vantaalaisen Kenttäurheilijat-58:n Anna-Riina Holopainen. Holopainenkin kehaisi Kaupunkimaratonin komeita maisemia.

-Juoksu oli ihan ookoo. Reitti oli hieno ja taisin juosta oman ennätyksenkin. Ilma oli aika hassu. Välillä satoi ja sitten paistoi aurinko. Joissain kohdissa tuulikin pääsi puhaltamaan aika kovaa.

Holopainen oli tyytyväinen omaan vauhdinjakoonsa.

-Siinä taisi olla hyviä maratoonareita, joilla oli tasainen vauhti. Neljä kilometriä ennen maalia sain siinä vaiheessa kärjessä olleen naisen kiinni ja minulla oli vielä sen verran voimia jäljellä, että pääsin ensimmäisenä maaliin, Holopainen hymyili. (HäSa)