Uutiset

Rendulic vei… Kerhon finaaliin …Lappeenrannassa

HPK:n liigajoukkueessa testissä oleva Borna Rendulic antoi vahvan näytön perjantaina Lappeenrannan turnauksessa, kun Kerho kukisti Lahden Pelicansin voittomaalikilpailun jälkeen 4–3 (1–1, 2–2, 0–0, 1–0).

Vasta 20-vuotias kroaattihyökkääjä teki HPK:n kolmannen maalin varsinaisella peliajalla ja ratkaisi ottelun hämeenlinnalaisten eduksi voittomaalikilpailun neljännessä parissa.

Ensimmäisen ottelunsa Kerhon liigajoukkueessa pelannut sentteri Robert Leino (0+2) oli juonimassa kahta maalia ketjukavereidensa Jesse Saarisen (0+2) ja Tuomas Santavuoren (1+0) kanssa. Ketjun takana puolustanut Juha Mielonen täräytti yhden osuman.

Mielonen puolusti Marko Tuulolan rinnalla. Kaksi muuta pakkiparia olivat Aleksi Laakso–Joni Tuominen ja Juha Alen–Santeri Alatalo. Paavo Ylipaino oli myös kokoonpanossa, mutta ei pelannut. Hän sekä huilivuorossa olleet puolustajat Ossi-Petteri Grönholm ja Lauri Kärmeniemi pelaavat todennäköisesti lauantaina Lappeenrannan turnauksen loppuottelussa, jonka HPK aikoo hoitaa täydellä neljällä kentällisellä.

HPK:n ketjut olivat lähes samat kuin tiistain kotiavauksessa Amur Habarovskia vastaan. Robert Leino korvasi kuitenkin Arsi Piispasen, joka sai tällin jalkaansa tiistaina.

– Piispasen polvessa on onneksi vain venähdys. Hän palaa jääharjoituksiin maanantaina, sanoi HPK:n toinen valmentaja Pasi Arvonen.

Perjantaina katsomossa olleet Teemu Rautiainen ja Marko Rairama ovat Arvosen mukaan mukana pelihommissa lauantaina.

Pesonen …torjui

HPK:n maalivahdeista torjuntavuorossa oli Anssi Pesonen, joka sai nyt alle ensimmäisen täyden ottelunsa Kerhon liigajoukkueessa. Viime kaudellahan Pesonen piti nollan JYPiä vastaan, kun pääsi maalin suulle Mikko Tolvasen loukkaannuttua.

– Pesoselta ihan ok-peli. Hän torjui neljä rankkaria ja otti hyviä torjuntoja kolmannessa erässä, kun olimme kahden miehen alivoimalla, Arvonen kehui.

Arvosen mukaan HPK:n perjantain esitys oli nousujohteinen.

– Tanhuvaaran parin päivän leirin jälkeen alku oli nihkeä. Hallitsimme kiekollista peliä, mutta lähdimme mukaan hitaaseen vauhtiin. Toisessa erässä paransimme sekä liikettä että kamppailua. Kolmannessa erässä meillä oli monta erinomaista maalipaikkaa, muun muassa Viitaluoman (Ville) ja Santavuoren läpiajot, valmentaja selvitti. (HäSa)

 

 

Asiasanat