Uutiset

Rengon Jaakko kävellään metsäteillä

Koko päivä on varattu pyhiinvaellukselle Vuohiniemen rukoushuoneelta Hattulasta Rengon kirkkoon Jaakon päivänä maanantaina 25. heinäkuuta. Vaellus metsien halki alkaa Vuohiniemestä, jonne pääsee aamulla kello 8 Rengon kirkolta lähtevällä bussikuljetuksella.

-Me vaellamme tosi hitaasti, mikä on pyhiinvaelluksen ideakin. Mennään hitaasti kuulostellen, mietiskellen ja ehkä joku väli vaelletaan ihan hiljaisuudessa, kertoo Jaakontien ystävät -yhdistyksen puheenjohtaja, rovasti Soili Juntumaa.

Pysähdyksiä tunnin välein

Matkaa kertyy polkuja ja hiekkateitä pitkin kaikkiaan 15 kilometriä. Pysähdyksiä on tunnin välein, joten kovaa kuntoa eivät matka ja vauhti edellytä.

Tauoilla hiljennytään rukouksiin ja ehkä lauluihin. Juntumaa ja Hämeenlinna-Vanajan diakoniatyöntekijät kantavat vastuun taukojen rukoushetkistä.

Mikä hengellinen merkitys vaeltamisella on?

-Ylipäänsä se, että se on hidasta. Hitaasti vaeltaessa on aikaa miettiä ja rukoilla, aistia luontoa ja Jumalaa. Siinä on aikaa uskon hoitamiselle, samalla tavalla kuin mennään kirkkoon. Jokainen kirkkomatkakin on pieni pyhiinvaellus.

Kävelijöitä on yhä enemmän

Vuohiniemestä Rengon kirkkoon on vaellettu kahtena kesänä aiemmin, mutta hieman eri teitä. Renkolainen Timo Ylitalo on suunnitellut hiljaisia teitä ja polkuja noudattavan kulkureitin.

-Pahanladonkorpi on taukopaikka. Siitä jatketaan suon läpi polkua Eskolankulmantielle, jos ei sada. Jos sataa, jatketaan Palavaisentietä, Ylitalo valaisee.

Kahdella edellisellä kerralla Vuohiniemen ja Rengon väliä on kävellyt noin 70 vaeltajaa. Juntumaan mukaan väkimäärä kasvoi nopeasti ehkä siksi, että matka on sopivan lyhyt ja hyvä kulkea.

-Odotan, että tänä vuonna voi tulla vielä enemmänkin, koska pyhiinvaellusharrastus on koko ajan kasvamassa.

Rovasti Juntumaan idea on, että eri vuosina Rengon Pyhän Jaakon kirkkoon vaellettaisiin kaikista lähiseudun kirkoista.

Pyhiinvaellukset on tehty kaksipäiväisinä Vanajan ja Tammelan kirkoista. Pääasiassa vaellukset ovat kuitenkin yksipäiväisiä, jotta mahdollisimman moni voi niihin helposti osallistua.

Sisään ajetut jalkineet jalkaan

Viime kesänä lähtöpaikkana oli Tervakosken kirkko, ja matkaa kertyi 25 kilometriä.

-Se oli mielestäni yläraja tällaiselle jokamiehen vaellukselle, Juntumaa sanoo.

Jaakonvaelluksen jälkeen viime kesänä toteutettiin myös pyhiinvaellus koko Härkätien pituudelta Rengosta Turun tuomiokirkkoon.

-Kolmekymmentä kilometriä päivässä on melkoinen matka ja silloin matkan pitäisi olla hiekkateitä ja polkua, ei mitään asfalttia, joka on tosi raskasta jaloille.

Vaellukselle Juntumaa kehottaa ottamaan sisään ajetut vaelluskengät tai lenkkikengät. Ylle kannattaa ottaa säänmukaiset ja hengittävät vaatteet, unohtamatta sadevarusteita ja jotakin lämmintä päälle pantavaa kaiken varalta.

-Sauva tai sauvat ovat erittäin hyvä ja tärkeä varuste. Varsinkin alamäessä on hyvä käyttää sauvaa, jotta säästetään polviniveliä. (HäSa)