Uutiset

Ricky Martin kyllästyi menestykseen

Menestys ei tehnyt latinopopin supertähdestä Ricky Martinista onnellista miestä. Puertoricolainen laulaja sanoo 1990-lopun jättimenestyksen muovanneen hänestä kyllästyneen ja katkeran.

– Kolme vuotta sitten huomasin kerran esiintymislavalla olevani vihainen. Mitään muuta en sitten tuntenutkaan, muun muassa Livin’ La Vida Loca -hitillään maailman levymyyntilistoja hallinnut Martin kertoo.

– Ymmärsin, että jotain on nyt pahasti pielessä. Minulle hurrataan, minulla on mahtava bändi, elelen kuin paraskin herra… Minusta oli tulossa menestyksen uhri. Kaikki oli yhtäkkiä niin vakavaa, etten nauttinut olostani lainkaan, Martin jatkaa.

Tällä hetkellä Ricky Martin, 33, odottaa kaikesta huolimatta innokkaasti pian alkavaa kiertuettaan.

– Kun paiskii tolkuttomasti hommia, alkaa tuntua, että asiat eivät ole hyvin. Silloin täytyy pitää tauko. Täytyy astua sivuun ja katsoa tilannetta ulkopuolisena. Että missä sitä on oikein oltu, missä mennään nyt ja missä pitäisi olla tulevaisuudessa, Martin pilkkoo.

Ricky Martinin uusi albumi Life julkaistiin viime viikolla.

STT

Vanhus ymmärsi drive-in-ravintolan idean väärin

Wisconsilainen Royland Steppert ilmeisesti luulee, että kaikki hampurilaisravintolat ovat drive-in-sellaisia. Ukkeli nimittäin kumautti autollaan hampurilaiset ja ranskalaiset mielessään suoraan Wausaun Burger Kingin ikkunasta sisään.

Steppert, 78, ei tempauksestaan pahemmin säpsähtänyt. Hän peruutteli aikansa ja sai autonsa kunniallisesti parkkiin. Sen jälkeen Steppert meni ravintolaan sisään – ja tällä kertaa kävellen ovesta kuten asiaan kuuluu.

Steppert meni tiskille ja teki tilauksensa, jonka lievästi hämmentynyt henkilökunta myös hänelle toimitti. Paikalle kutsuttujen poliisien saapuessa Steppert istui aterioimassa kuin ei olisi koskaan autoa ajanutkaan.

Aamulla sattuneen episodin jäljiltä ravintola toimi jo lounasaikaan täysin normaalisti.

STT