Uutiset

Riihimäellä kärsitään eläinlääkäripulasta

Riihimäen eläinlääkärin Hanna Kukkolan puhelin soi joulun pyhien jälkeen lähes tauotta. Pyhinäkin eläimet tarvitsivat lääkärin apua.

Kahden jouluisen päivystysvuorokauden aikana Hanna Kukkola kävi viidellä karjatilalla hoitamassa 12 lehmää ja otti lisäksi vastaan 14 pieneläintä, joista kymmenen vaivat vaativat ultraäänitutkimusta.

– Ilta- ja yöpäivystykset ovat raskaita silloin, kun ne on tehtävä normaalin päivätyön perään. Päiväaikaan työ ei yleensä rasita, vaikka joudunkin tekemään yksin hoitamaan kolmen viran työt, miettii Hanna Kukkola.

Eläinlääkintähuollolla on Riihimäellä ollut hankala tilanne jo toukokuusta lähtien, kun Hausjärven ja Lopen alueita hoitavat eläinlääkärit irtisanoutuivat.

Riihimäen, Hausjärven ja Lopen kunnalliset eläinlääkäritehtävät hoitaa nyt Hanna Kukkola yksin, kun kahteen auki jääneeseen virkaan ei ole saatu työntekijöitä.

Terveysvalvonnan johtaja Pirkko Sukula Riihimäen seudun terveyskeskuksen kuntayhtymästä kertoo, etteivät avoimet virat kiinnosta viransijaisia eivätkä työt edes päivystyskeikkailijoita. (HäSa)

Päivän lehti

19.1.2020