Uutiset

Riihimäen Cocks juoksi jalat serbialaisten alta

Käsipalloilun EHF Challenge cupin jymypaukun sytytyslanka sytytettiin lauantaina Hyvinkäällä. Ennalta vahvana pidetty serbialaisjoukkue RK Metaloplastika Sabac koki yllätystappion 23–17 (12–11). Näin ryhmä lähtee puolivälierän toiseen osaotteluun kuuden maalin tappio niskassaan. Riihimäen ja koko Suomen käsipalloilulle temppu oli historiallinen. Jos Cocks säilyttää etumatkansa 22.3. pelattavassa jälkimmäisessä osaottelussa vieraskentällä, nousee joukkue Euroopan eliittien joukkoon.

Lauantain kamppailu oli kaksijakoinen. Avausjakso oli varovaista ja tarkkaa peliä. Sabac oli valinnut taktiikakseen korkean 5-1 -puolustuksen. Cocks puolestaan luotti linjapuolustukseen. Kumpikin vaikutti toimivalta, sillä maaleilla ei mässäilty. Cocksin normaali asemapeli kärsi, kun pelinrakentaja erkani kauas muista, jolloin syötöt pitenivät ja virheitä sattui.

Toisessa päässä Cocks eliminoi täysin Sabacin isokokoisen keskushyökkääjän Bogdan Meduricin. Riihimäkeläisten onneksi vieras yritti sinnikkäästi saada palloja Meduricille sillä seurauksella, että kaksi kolmesta hyökkäyksestä päättyi tavalla tai toisella torsoon heittoyritykseen.

Tamminen liekeissä

Toinen puoliaika noudatti aivan erilaista käsikirjoitusta. Cocks mursi Sabacin puolustuksen toistuvasti kovalla liikkeellä ja ristiinjuoksuilla. Varsinkin sentteri Antti Rogenbaum unohtui kerta toisensa jälkeen yksin viivalle, joten Sabacin maalivahti Darko Arsic sai turhautuneena kaivaa palloa maalistaan.

Toisessa päässä serbit tuhrivat monta hyökkäystä ohiheittoihin. Kymmeneen minuuttiin joukkue sai vain yhden maalin, kun Cocks rokotti peräti neljästi. Sabac sai jakson toisen maalinsa aikaan ajassa 41.24 ja kun Cocks kuittasi alivoimalla välittömästi, mentiin eteenpäin kotijoukkueen neljän maalin johdossa.

Ratkaisevia hetkiä elettiin heti alivoimamaalin jälkeen. Sabacin Meduric tuhri rangaistusheiton ja aivan liekeissä ollut Teemu Tamminen kuittasi vastahyökkäyksestä numeroiksi 18-13. Eikä kahta ilman kolmatta, Tamminen jatkoi alle puoli minuuttia edellisestä pallonriiston jälkeen seuraavan maalin.

Serbit silminnähden väsyivät ja hermokin kiristyi. Päävalmentaja Slavko Novakovic protestoi jäähyn arvoisesti. Pelin loppu oli jo riihimäkeläisittäin vapautunutta peliä. Kuuden maalin voitto oli erittäin ansaittu.

– Kyllä tähän on latauduttu ja tämän tason peliin syttyy. Nyt mennään Serbiaan ja haetaan voitto. Helpompi sinne on lähteä kuuden maalin johdossa, kymmenen maalia viimeistellyt Tamminen riemuitsi. (HäSa)

Asiasanat