Uutiset

Riihimäen Taitoluistelijat juhli kissamaisen ketterästi

Riihimäen Taitoluistelijat juhlisti 20-vuotista taivaltaan näyttävästi. Seura oli viime syksystä alkaen valmistellut Cats-musikaaliin pohjautuvaa esitystä, josta yleisö pääsi lauantaina nauttimaan peräti kahden esityksen verran.

Runsaan tunnin mittainen esitys oli pienehkölle seuralle iso, mutta antoisa projekti.

– Meillä on noin 90 luistelijaa. Tämä kevätnäytös on se tapahtuma, joka kokoaa eri-ikäiset harrastajat yhteen. Se on tärkeä yhteishengen kohotustilaisuus. Esityksessä oli mukana luistelijoita lpömevuotiaasta viisikymppisiin, kaikkea siltä väliltä, Taitoluistelijoiden varapuheenjohtaja Satu Järvinen kertoi.

Tarina eteni luistelijoiden ehdoilla hauskoissa, teemaa tukevissa lavasteissa, jotka pääasiassa seuran miesväki oli esitystä varten talkoilla rakentanut. Musiikki, juontajan kerronta ja valaistus oli toteutettu osaavasti. Kokonaisuus toimi hienosti ja esitys oli viihdyttävä.

Koko näytöksestä paistoi vahva yhteisen tekemisen ilo, joka välittyi myös lähes täysille katsomoille. Koreografiassa oli hienosti huomioitu eri luistelijoiden taitotaso. Kaikkein pienimmät kissanpennut saivat asiantuntevalta yleisöltä suurimmat aplodit.

Yhteistyö toimii

Aktiivinen seura kasvattaa uutta luistelijapolvea ahkerasti huolimatta kaupungin haasteellisesta hallitilanteesta. Toista jäähallia odotellessa taitoluistelijat ja jääkiekkoilijat joutuvat alituiseen miettimään tuntijakoa. Kilpailevien taitoluistelijoiden harjoitusmäärät ovat huomattavia. Aktiivikilpailijat harjoittelevat viidesti viikossa, harrastajat kaksi kertaa.

Onneksi eri seurojen välillä vallitsee yhteisymmärrys, ja yhteistyötä tehdään yli lajirajojen.

– Pidämme muun muassa Kiekko-Nikkareiden kanssa yhteistä luistelukoulua syksyisin. Siellä on aina toistasataa lasta. Osa tukee meille jatkaen tenavaryhmässä, osa menee Nikkareiden kiekkokouluun, Järvinen esitteli.

– Olemme tehneet tätä yhteistyötä jo kymmenen vuotta, Järvinen jatkoi. (HäSa)

Asiasanat